MAAILMA

PELIMAAILMA LYHYESTI

Fantasia-western 1890-luvulla. Kaksi valtiota, sisällissota, vallankumoussota. Riistokapitalismi, vahva luokkajako. Tasa-arvoiset humanoidikansat: ihmiset, haltiat, peikot. Protestanttinen kristinusko.

Kursivoidut ja suluissa olevat kappaleet ovat metahuomioita, jotka toivon mukaan selventävät lorea.

Photo by M. B. Louis on Unsplash

Vinkkejä materiaaliin

Yksi tämän pelin tarkoituksista on fantasiaväritettyyn western-maailmaan eläytyminen. Pelin teemoista ja maailman asetelmista voi myös löytää yhtymäkohtia modernin angloamerikkalaisen kulttuurin hallitsemaan länsimaiseen yhteiskuntaan. Lähtökohta pelimateriaalille on, että täytetietoa on minimaalisesti, ja että tieto painottuu mahdollisimman voimakkaasti pelille olennaisiin teemoihin. Muinaisten hallitsijoiden nimiä, tapahtumien tarkkoja vuosilukuja tai muita numeroita ja yksityiskohtia ei todellakaan tarvitse muistaa saadakseen hyvän pelikokemuksen. Tärkeintä on pystyä muodostamaan käsitys siitä, millainen näkemys juuri omalla hahmolla on historiasta ja nykyhetkestä. Maailmamateriaalin tarkoitus on ensisijaisesti palvella hahmoja ja pelin tarinankerrontaa.

Esimerkiksi vaikka ei muistaisi tarkalleen, milloin sisällissota käytiin, on suurin piirtein kärryillä siitä, miksi se käytiin ja miksi aihe on edelleen tapetilla, tai vaikka ei muistaisi, paljonko lehmä maksaa, tietää, että sen arvo on huomattavasti alempi kuin hevosen, mikä vaikuttaa mm. sen varastamisesta saatavaan tuomioon.

Maailmaa on mielekkäintä elävöittää toisen pelaajan kanssa. Kaikilla ei kuitenkaan ole yhtäläisiä resursseja opetella fiktiivisiä maailmoja. Tätä eroa pyritään kuromaan paitsi hahmojaossa, myös pelaajalähtöisesti: ennen peliä käydään summittaisesti läpi, millaisista pelimaailman osista pelaajat ovat kiinnostuneita. Näin ollen ne, jotka ovat erityisen maailmaorientoituneita, löytävät toisensa myös pelissä, jolloin materiaaliin käytetty aika ei tunnu hukatulta, ja kaikki pelaajat voivat pelata maailmasisältöä kykynsä mukaisesti.

Historia ja maailmamateriaali on pyritty rakentamaan niin, että tosielämän maailmanhistorian jonkinlainen tunteminen tukee sen hahmottamista pääpiirteissään, poislukien luonnonvastainen luonnonmullistus sekä muutamat muut selkeät poikkeukset, jotka toivon mukaan käyvät ilmi tekstistä. Hyvin karkeasti jaotellen voidaan yleistää improvisoinnin helpottamiseksi, että Belomoria vastaa suurin piirtein 1890-luvun Eurooppaa, Sarmatia Pohjois-Amerikkaa ja kataklysmialue (johon peli sijoittuu) tarunhohtoista villiä länttä, ja materiaalin määrän hillitsemiseksi pelimaailma on realistista yhtenäisempi ja yksipuolisempi.

Jos on hahmon saatuaan epävarma siitä, millaiset taustamateriaalissa esitetyt asiat voisivat olla tärkeitä omalle hahmolle, voi ilman muuta ottaa yhteyttä hahmonsa kirjoittajaan. Kaikkein tärkeintä on lukea ja sisäistää pelin visio ja pelityyli jo ennen ilmoittautumista, jotta tietää, millaiseen peliin on tulossa.

Vinkkejä materiaaliin

KARTTA

Zoomaa sisään ja ulos: + / – (vasemmalla ylhäällä). Määrittele kartalla näkyviä asioita valikosta oikealla ylhäällä.

Kartta

HISTORIA

Gaia, kataklysmi ja sisällissota

Tunnetun mantereen muinaishistoriassa kolmella eri humanoidikansalla oli kolme valtakuntaa: haltioilla Lagentium, ihmisillä Ethandun ja peikoilla Chernyaxolm. Näillä valtakunnilla oli kolme legendaarista kuningatarta: Lagentiumia hallitsi Aquilia Severa I, Ethandunia Cartimandua I ja Chernyaxolmia Amage I. Vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa muuttoliikkeet, kaupankäynti, konfliktit, luonnonmullistukset, rajansiirrot ja kaupunkivaltioiden muodostumiset ja hajoamiset muuttivat valtakuntia sekä demografisesti, poliittisesti että maantieteellisesti ja eri kansat sekoittuivat keskenään. Vuonna 920 jKr mantereen vuorten ympäröimä länsiosa eristyi muusta mantereesta, kun Kataklysmiksi nimetty luonnoton luonnonmullistus sai kaikki tulivuoriston 21 tulivuorta purkautumaan yhtäaikaisesti räjähtämällä tuhoten kaiken asutuksen ja elollisen satojen kilometrien säteeltä ja tukkien solat ja muut kulkureitit. Yksikään tulivuoriston tulivuori ei Kataklysmin jälkeen osoittanut minkäänlaisia aktivoitumisen merkkejä, mutta aluetta ei uskallettu lähestyä moneen vuosisataan.

(Kataklysmi oli maaginen tapahtuma. Magiaa on pelimaailmassa olemassa, mutta sitä ei pystytä todistamaan eikä sitä ymmärretä tai tiettävästi osata hallita, vaan se on luonnonvoiman kaltainen elementti. Hahmot voivat uskoa magiaan tai olla uskomatta, tai selittää sen uskonnollaan ja pitää maagisia tapahtumia jumalallisina ihmeinä tai henkien toimina.)

Sadat eri valtakunnat ja kaupunkivaltiot yhdistyivät 1733 solmitussa “Kolmen kuningattaren sopimuksessa” valtioksi nimeltä Gaia, jota muinaisista kuningattarista polveutuneet kuningattaret Cartimandua II, Amage II ja Aquilia Severa II sekä heidän sukunsa heidän jälkeensä hallitsivat seuraavat yli sata vuotta. Rauha alkoi rakoilla 1830-luvulla ja konflikti eskaloitui vuonna 1846 sisällissotaan, joka jatkui vuoteen 1848. Sota jakoi loputtuaan valtakunnan kahtia: syntyi Belomoria ja Sarmatia. Sisällissodan pääsyynä oli kansan jakaantuminen idän monarkisteihin, jotka halusivat säilyttää perinnöllisen hallinnon ja aatelisten etuoikeudet, ja lännen republikaaneihin, jotka vaativat parlamentaarista hallintoa, yleistä äänioikeutta ja etuoikeuksien poistoa. Myöhempinä vuosikymmeninä valtiot kävivät myös useita lyhyitä sotia rajakiistojen vuoksi. Nykyinen raja on säilynyt muuttumattomana vuodesta 1878, mutta rauha on hauras.

Belomorian vallankumoussota

Lähihistoriassa 1886–1888 käytiin Belomoriassa vallankumoussota, joka päättyi vallankumouksellisten tappioon. Vallankumouksen tavoitteena oli syöstä vallasta Belomorian kuningatar sekä tämän koko suku. Jo ennen konfliktin eskaloitumista täydeksi sodaksi oli edeltävinä vuosina nähty useita väkivaltaisia yhteenottoja vallankumouksellisten ja valtiovallan välillä. Vallankumoukselliset tekivät kesäkuussa 1886 tehokkaita iskuja pääkaupunki Wilsterin merkittäviin rakennuksiin sekä monarkin kesäpalatsiin, ja heidän joukossaan oli useita entisiä sotilaita Belomorian armeijan erikoisjoukoista, sekä aatteen kannattajia myös Sarmatian puolelta. Belomorian kuningatarta edustavaan armeijaan värvättiin runsaasti lisää väkeä tavallisesta kansasta, osittain pakkokeinoin. Kuningattaren armeija rojalistikannattajineen pääsi alkukaaoksen jälkeen vuodessa selvästi niskan päälle. Vallankumoukselliset eivät pysyneet yhtenä rintamana vaan jakaantuivat vallankumoussodan aikana sisällissodan tapaan republikaaneihin ja (uus)monarkisteihin eri johtajineen, ja näidenkin sisällä pienempiin faktioihin. Lopulta vallankumousyritys nujerrettiin ryhmä kerrallaan. Tunnettujen kapinallisten sekä rintamakarkureiden oikeudenkäynnit ja teloitukset jatkuvat Belomoriassa edelleen. Kuluva vuosi on 1890.

Historia

Belomorian aatelissuvuista ja valtataistelusta (bonusmateriaali)

Tärkeimmät valtataistelusuvut

Tiberius, Czerwenka, De Forrest, Rheinfrank, Æthelinga

Pienempiä sukuja

La Rue, Aternius, Præcilius, Lambrecht, Garrianonum, Khodasevich

Tiberius

Tiberiuksen suku koostuu enimmäkseen haltiasukuisista, ja on ollut vallassa edellisestä monarkista lähtien. Vanha kuningas Nicomedes II kuoli 1867, mistä seuranneesta valtataistelusta voittajana selvisi hänen tyttärensä Felicitas, joka kruunattiin 1868. Tämän vanhan mahtisuvun oikeutusta kruunuun on kyseenalaistettu useasti, sillä kytkökset alkuperäisiin Kolmeen kuningattareen ovat joidenkin mielestä epäsuoremmat kuin joillain toisilla suvuilla – heidän oma kantansa on, että he ovat lähtöisin suoraan Aquilia Severa I:sta ja tämän suvusta pitkälle muinaishistoriasta asti. Tiberiuksista ja heidän arveluttavista menettelyistään valtataistelun tiimellyksessä liikkuu paljon huhuja sekä aatelisten että rahvaan keskuudessa (poliittisista pakkoavioliitoista, vararikkoon ajamisista, sukujen hävittämisistä, salamurhista), ja heidän nepotisminsa on paikoin varsin räikeää. Toisaalta Felicitas Cælestis I onnistui hallintonsa alkuaikoina lähentämään sukua kansaan konkreettisilla toimilla esimerkiksi työllisyyden parantamiseksi, mikä vahvisti monien kansalaisten henkilökohtaisia tunnesiteitä. Tiberiuksen nykyisistä kannattajista uskollisimpia ovat Præcilius-, La Rue- ja Khodasevich -suvut, jotka kaikki tiedetään melko konservatiivisiksi. Keski-, ja Etelä-Belomorian herttuat ja Länsi-Belomorian herttuatar ovat Tiberiuksia.

Czerwenka

Czerwenkat ovat valtaosin peikkoja. He polveutuvat todistetusti melko suoraan Amage I:stä, mutta joidenkin mielestä asiaa mutkistaa se, että Kolmesta kuningattaresta juuri Amage I hallinnoi muinoin aluetta, joka nykypäivän rajojen mukaan sijoittuisi lähes yksinomaan Sarmatiaan – tätä seikkaa delegitimoivana pitävät erityisesti ns. tosibelomorialaiset, jotka eivät laske Amage I:n sukulinjaa todellisen belomorialaisen monarkian vallanperijäksi. Suku oli Nicomedes I:n hallintokaudelta asti Tiberiuksien liittolaisia, mutta 1867 heitä syytettiin Nicomedes II:n salamurhasta sekä yleisestä antirojalistisesta vehkeilystä, jolloin Czerwenkat katosivat hovista, eikä heillä ole enää julkisia tukijoita. Osa aatelisista piti heitä valmiiksi selkäänpuukottajina, osa rohkeina tienraivaajina ja uudistusmielisinä. Kansalle he näyttäytyivät enimmäkseen etäisinä ja omiin kuvioihinsa kietoutuneina, joskin valtakunnallisen luonnonsuojelun edistäjinä. Suuri eteläbelomorialainen luonnonpuisto kantaa edelleen heidän nimeään.

De Forrest

De Forresteissa on valtaosin ihmisiä ja puolihaltioita. Heidän sanotaan polveutuvan suoraan Cartimandua I:n suvusta, ja heidän sukunsa monarkki Feidlimid De Forrest hallitsi Nicomedes I:n ja II:n välissä. Heidän tunnettuja, pitkäaikaisia tukijoitaan on ollut mm. uudistusmielisen Aterniuksen suku, ja he ovat jo ennen Gaian aikaa olleet Tiberiuksien verivihollisia. De Forrestit kokivat valtataistelun vuonna 1867 saman kohtalon kuin Czerwenkat asetuttuaan julkisesti Tiberiuksia vastaan, mutta heistä jäljelle jääneet yrittivät vallankumousyrityksen yhteydessä uutta nousua uusmonarkistien riveissä. He katosivat uudestaan vallankumouksen epäonnistuttua. De Forrestit on aiemminkin tunnettu sinnikkyydestään, joka joidenkin mielestä tekee heistä feenikslintuja, toisten mielestä torakoita. Kansan keskuudessa heidän jäsentensä henkilökohtaiset panostuksensa lääketieteen kehittämiseksi ovat näyttäytyneet positiivisina, mutta toisaalta joissakin herttuakunnissa heidän nimeään kantanut lainsuojattomien jengi kylvi kauhua ympärilleen vallankumoussodan vuosina.

Rheinfrank

Rheinfrankit ovat enimmäkseen ihmisiä ja puolipeikkoja, mutta tällä suvulla on erityisen paljon adoptoituja jäseniä, jotka siis Belomorian lainsäädännön mukaan ovat virallisesti perillisinä samalla viivalla verisukulaisten kanssa, ja heidän joukossaan on myös monia haltioita. Rheinfrankit polveutuvat alun perin Amage I:stä sekä toiselta puolelta Cartimandua I:stä, mutta molemmista hieman epäsuorasti. Heillä on vanhan Garrianonum-suvun vankka kannatus, ja maineeltaan he ovat etenkin rahvaan suosiossa filantrooppisten toimiensa ansiosta, joita osa puolestaan pitää pelkkinä nepotistisen juonittelun peitehankkeina. Itä-Belomorian herttuatar on Rheinfrank.

Æthelinga

Æthelingat ovat valtaosin ihmissukuisia haarautuen myös puolipeikkoihin ja puolihaltioihin. Heidän mahtinsa oli korkeimmillaan Gaian alkuaikoina ja on sittemmin hiipunut, mutta heillä on takanaan uskollinen ja rikas Lambrechtin suku, joka pyrkii edelleen korostamaan heidän vahvoja yhteyksiään kaikkiin Kolmeen kuningattareen ja siten edistämään heidän oikeuttaan hallitsijuuteen. Moni Æthelingan suvun jäsen oli aikanaan aktiivisesti edistämässä maan lainsäädännön virtaviivaistamista, ja jopa osin häivyttämässä luokkaeroja lainsäädännössä, mutta joutui sekä aateliston että kansan epäsuosioon henkilökohtaisten skandaaliensa vuoksi. Pohjois-Belomorian herttuatar on Æthelinga.

Belomorian aateliset

Vallankumousyrityksen vaiheet ja faktiot (bonusmateriaali)

Vallankumouksen siemenet kylvettiin jo kauan ennen konfliktin eskaloitumista. Kuningatar teki ensimmäisten hallintovuosiensa aikana tuntuvia työvoimapoliittisia parannuksia ja työllisyysaste nousi edeltäjään verrattuna huomattavasti. Työväen työoloja luvattiin myös kohentaa. Vuosien myötä kuningatar ja hänen sukunsa etääntyi kansasta, eikä luvattuja parannuksia kuulunut. Yleinen hintataso nousi, ja palkat laahasivat pahasti perässä. Useita lakkoja järjestettiin, mutta ne joko hajotettiin yhtiöiden yksityisarmeijoilla (jotka saivat valtionavustusta) tai ratkaistiin tekemällä marginaalisia parannuksia, jotka lopulta satoivat vain korkeimman johdon laariin. Näiden lakkojen organisoineista tahoista niistä, joita ei suoraan pidätetty, tuli ensimmäisiä vallankumousjohtajia.

Liikkeen tarkasta alkuperästä on useita versioita, mutta yhtä mieltä ollaan siitä, että Greenharborin kaupungista muodostui kapinamielisyyden keskus osapuilleen 1884. Alkujaan vallankumousta olivat rakentamassa etunenässä työväenluokasta ponnistavat tehdas- satama- ja maataloustyöläiset, joihin kuningattaren ja hovin kasvava välinpitämättömyys osui erityisen pahasti. Joukkoon liittyi nopeasti myös opiskelijoita sekä työläis- että porvaristaustoista, ja lopulta myös joitakin korkeamman profiilin porvareita.

Vallankumouksellisten keskuudessa oli alusta lähtien paljon erimielisyyksiä lopullisesta tavoitteesta poislukien se, että nykyinen kuningatar syöstäisiin vallasta. Jotkut vallankumoukselliset kannattivat republikaanista aatetta, mutta monet olivat myös monarkisteja. Solidaarisuus kannatteli näkemyserojen yli tarpeeksi, jotta toimintaan voitiin ryhtyä. Kumouksellisia julkaisuja painettiin ja levitettiin, saarrettiin ja vallattiin virastorakennuksia, suoritettiin täsmäiskuja poliittisesti ja sotilaallisesti merkittäviin kohteisiin ja hankittiin varusteita omalle puolelle.

1886 aatelissuku De Forrestit kannattajineen saapuivat Greenharboriin värväämään lisää jäseniä puolelleen. Suvun viimeiset jälkeläiset, jotka valtataisteluvuonna 1867 olivat olleet vielä lapsia, olivat sittenkin selvinneet hengissä kaikki nämä vuodet ja hautoivat kostoa Tiberiuksille. He puhuivat uudistavansa koko Belomorian monarkian ja puhdistavansa hovin salajuonista ja nepotismista.

Etenkin alkuaikoina joukkoja rahoitettiin hyvin sekalaisin keinoin, myös rikoksia tekemällä. Porvaritukijoiden avulla varustelu parani. Kesäkuussa 1886 tehtiin tehokkaita iskuja pääkaupunki Wilsterin merkittäviin rakennuksiin sekä monarkin kesäpalatsiin. Kun vallankumoukselliset vielä taistelivat yhtenä rintamana, heidän asemansa olivat hyvät ja useita voittoja saavutettiin rojalisteja (eli vallassa olevan kuninkaallisen hallitsijan / tämän suvun uskollisia kannattajia) vastaan. Vuoden poliittisen vaikuttamisen, sabotaasin, sissisodan, sekä valtionarmeijan jatkuvan vahvistumisen jälkeen alkoi kuitenkin olla selvää, että republikaanien ja monarkistien välistä kuilua ei pystytty kuromaan, ja näiden sisälläkin ryhmät olivat jakautuneet entistä pienempiin aateryhmiin, jotka eivät enää tulleet toimeen keskenään.

Uusmonarkistit olivat vallankumousodan aikana kehittynyt oma vallankumouksellisten antirojalistinen haara, joka halusi paitsi syrjäyttää nykyisen hallitsijasuvun, myös uudistaa monarkistista valtiomuotoa osittain demokraattisemmaksi ja parlamentaristisemmaksi säilyttäen kuitenkin itse monarkian. Esimerkiksi monet uusmonarkistit halusivat, että monarkki valittaisiin vaaleilla – vaihtelevia näkemyksiä oli siinä, ketkä olisivat hyväksyttäviä ehdokkaita, sekä siinä, keillä kaikilla olisi tässä vaalissa äänioikeus. Osa uusmonarkisteista oli myös tosibelomorialaisia, joiden mielestä kaikki ei-monarkistit kuuluisivat Sarmatian puolelle. Monarkistien johtoon nousivat erityisesti entiset valtionarmeijan upseerit ja muu porvaristo, joilla oli ennestään kokemusta sotilasjohtamisesta.
Kantamonarkistit taas halusivat lähinnä Tiberiuksen suvun pois vallankahvasta, usein jonkin henkilökohtaisen kaunan vuoksi, mutta jättää hallintomuodon ja lain muuten ennalleen. Useimmilla kantamonarkisteilla oli erityisen voimakkaita lojaliteetteja johonkin kilpailevaan sukuun.
Konservatiivimonarkistit pitivät parlamenttia kuningattaren vallan korruptoituneisuuden pääsyyllisenä ja halusivat muuttaa monarkiaa lähemmäs itsevaltijuutta eli absoluuttista monarkiaa. Jokaisella konservatiivimonarkistifaktiolla oli eri kruununperillinen, jota kannattivat kuningattaren tilalle.
Antireginalistiset kantamonarkistit pitivät ainoastaan kuningatarta itseään vääränä henkilönä johtamaan, mutta olivat muuten Tiberiuksen suvun kannalla.
Republikaanit halusivat vaihtaa monarkin demokraattisesti valittuun johtajaan eli käytännössä presidenttiin Sarmatian mallin mukaan, ja muuttaa valtiomuodon tasavallaksi, sekä lakkauttaa aateluuden kokonaan. Republikaanien johdossa oli monarkisteja tyypillisemmin proletaaritaustaisia, ja useimmat sarmatialaiset vahvistukset vallankumouksellisten riveissä kannattivat republikaanista aatetta.
Puolipresidentialistit olivat republikaaneja, jotka halusivat Sarmatian mallia vahvemman roolin parlamentille.
Republikaaneista erkani jonkin verran sosialisteja, jotka ajoivat työväenluokan valtaa, joka kumoaisi omistavan luokan eliittiaseman poliittisessa päätöksenteossa.
Vallankumouksellisiin mahtui myös pieni määrä anarkisteja, jotka vastustivat kaikkia valtahierarkioita.
Lisäksi marginaaliset ryhmät ajoivat tiettyjen herttuakuntien muuttamista liberaaleiksi autokratioiksi, jotka olisivat keskusvallan alla, mutta joilla olisi suuri päätäntävalta oman alueensa sisäisistä asioista. Osa näistä henkilöistä kannatti sellaista tasavallan muotoa, jossa kuitenkin aatelisilla olisi edelleen etuoikeuksia, osa taas aateluuden lakkauttamista.

Joukkojen ylläpito vaikeutui jälleen, kun useat varakkaammat ja korkeamman profiilin vallankumoukselliset poistuivat aatteen piiristä vähin äänin. Taistelun käydessä epätoivoisemmaksi ja ryhmien hajaantuessa monista vallankumouksellisista, mukaan lukien De Forresteista, tuli käytännössä rosvoja, vaikka useimmat kutsuivat itseään edelleen kumouksellisiksi. Kuningattaren armeija oli selvästi voitolla, mutta uusmonarkistiset De Forrestit mainostivat edelleen tappavansa jokaisen rojalistin jonka kohtaisivat, mikä kohotti heidän suosiotaan myös republikaanien silmissä. Republikaanien joukoista puolestaan pahamaineisimpiin kuului kapteeni Selma Swanawicin johtama osasto, joka kylvi kauhua niin rojalistien kuin uusmonarkistien keskuudessa, ja tuli tunnetuksi etenkin lukuisista, armottomista kenttäteloituksistaan ja “vääränmielisten” siviilien terrorisoimisesta. Molemmat ryhmät julistettiin lainsuojattomiksi.
Lopulta vallankumousyritys nujerrettiin kokonaan vuonna 1888. Massat eivät olleet liittyneet vallankumouksellisten riveihin, eikä rojalistien sisäinen uskollisuus ollut horjunut tarpeeksi antaakseen tarvittavaa sysäystä. Eri aatteisiin hajoaminen oli heikentänyt vallankumouksellisten yhtenäisyyttä ja kylvänyt epäluottamusta, kun vain yhtenäisenä rintamana heistä oli mitään vastusta armeijalle. Republikaanit kokivat uusmonarkistien myyneen periaatteensa ja pettäneen vallankumousaatteen, uusmonarkistit taas kokivat republikaanien tavoitelleen liian ahneesti liian radikaalia muutosta pitäen tavallisen kansan liian etäällä.

Huhuja teloituksilta säästyneistä vallankumousjohtajista ja heidän olinpaikoistaan kiertää ympäri Belomoriaa. Osan väitetään etsiytyneen Pohjois-Belomorian hyytävän kylmille vuorille, osan piiloutuneen Etelä-Belomorian sademetsiin, osan taas paenneen Kataklysmialueelle Länsi-Sarmatiaan.

Vallankumousvaiheet ja faktiot

vallankumouslippu: musta-oranssi pohja, keskellä oranssin renkaan sisällä valkoisessa ympyrässä lehtipuun siluetti

Kuva: vallankumouslippu (alkuperäinen)

NYKY-YHTEISKUNTA

Luonto ja maantiede

Pohjoinen on kylmää ja karua, etelä lämmintä ja subtrooppista, mantereen keskiosat leutoja, välillä kuivia ja aavikkoisia, välillä metsäisiä ja vuoristoisia. Asutus on keskittynyt erityisesti vesien varsille ja jokilaaksot ovat viljavia. Kasvi- ja eläinkunta on rikasta ja monipuolista, mutta villieläinten määrät ovat selkeästi vähentyneet 1800-luvulle tultaessa väestönkasvun ja asutuksen sekä kotieläinten kasvatuksen levittäytymisen myötä.

(Manner on lähes koko pohjoisen pallonpuoliskon kokoinen. Luonnoltaan ja lajistoltaan manner vastaa suurin piirtein yhdistelmää Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta, joiden pohjalta yksityiskohdat voi improvisoida. Pelipaikan luonto on myös pelimaailman luontoa. Erilaisista myyttisistä ja yliluonnollisista olennoista, kuten lohikäärmeistä, merihirviöistä, sekä toisaalta kummituksista yms., kerrotaan tarinoita, mutta niistä ei ole todisteita.)

Mantereen virallinen nimi on Panvorea. Ne, jotka kannattavat uutta yhdistymistä saman suurvaltion alle kutsuvat usein mannerta Gaiaksi, muut vain mantereeksi tai maailmaksi. Kaupungit, maamerkit ja alueet ovat vaihtaneet nimiä lukuisia kertoja, ja nykyisiin karttoihin merkityt viralliset nimet ovat kompromissin vuoksi vanhat gaialaiset nimet.

(Gaialaiset nimet ovat siis englanninkielisiä ja ne voi ääntää rallienglannilla tai huolellisemmin, miten vain haluaa tai mikä hahmoon sopii. Englanti ja suomi mallintavat tässä pelissä saman kielen eri lähimurteita, ja suomen seassa voi käyttää englanninkielisiä fraaseja.)

Vuonna 1783 keksittiin ensimmäinen lentoväline, kuumailmapallo, jonka avulla pystyttiin vihdoin tutkimaan Kataklysmin sulkemaa länttä, Länsi-Sarmatiaa. Alueelle oli kasvanut vehreää metsää, kuivunut karua aavikkoa, ja muodostunut kokonaan uusia vesistöjä. Myös villieläimet olivat palanneet, tai kenties sittenkin selviytyneet Kataklysmistä. Tulivuoret olivat sammuneet.

Uudelleenasutus tapahtui kuitenkin hitaasti, ja vasta 1800-luvun alkupuolelta eteenpäin kaivosteollisuuden teknologisen kehittymisen ja dynamiitin keksimisen myötä saatiin raivattua reittejä länteen. Pysyvää asutusta Länsi-Sarmatiassa on ollut noin 1810-luvulta asti, ja asutus on edelleen harvaa, vaikka muutamia muuttoryntäyksiä sinne on nähty luonnonvarojen hyödyntämisen ja uuden elämän aloittamisen toivossa. Kaivoskaupunkeja on kyhätty sinne missä louhittavaa on.

Länsi-Sarmatian lisäksi toinen harvaan asuttu alue on Pohjois-Belomoria kylmien, ankarien sääolosuhteidensa vuoksi.

(Pelin tapahtumat sijoittuvat kataklysmialueelle Länsi-Sarmatiaan.)

Luonto

Sarmatian lippu

Valtiomuodot, hallitsijat ja politiikka

Sarmatia jakautuu osavaltioihin, joissa on vahva paikallishallinto, Belomoria puolestaan herttuakuntiin. Nämä on kummassakin valtiossa nimetty yksinkertaisesti ilmansuuntien mukaisesti (ks. kartta). Molemmissa valtioissa on myös keskinen osa. Belomorian pääkaupunki on Wilster Etelä-Belomoriassa, Sarmatian Fairwood Keski-Sarmatiassa.

Sarmatia on demokraattinen tasavalta, jota johtaa ihmispresidentti Eormenric Delaney sekä parlamentti. Belomoria on monarkia, jonka valtaistuimella istuu haltiakuningatar Felicitas Cælestis I, aatelissuvusta Tiberius, joka oli vuosikymmenien ja -satojen ajan kiistellyt milloin minkäkin alueen vallasta toisten sukujen kanssa. Kuningattaren valtaa jakaa niin ikään parlamentti, mutta kuningattarella on absoluuttinen veto-oikeus kaikkiin tehtäviin päätöksiin, kun taas presidentin ja tasavallan parlamentin on saavutettava “virallinen yksimielisyys” tehtävistä valtiollisista päätöksistä ja lakimuutoksista. Usein maiden nykyisiin johtajiin viitataan arkipuheessa vain titteleillä presidentti ja kuningatar.

Sarmatiassa on kaksi puoluetta (Liberaali Sarmatia LS ja Kauppaliittopuolue KLP) ja yleinen äänioikeus. Presidentin virkakausi kestää neljä vuotta, mutta sama henkilö voidaan valita uudestaan rajattomasti. Monarkki puolestaan nousee valtaan tiettyjen kuninkaallisia verilinjoja jatkavien sukujen keskuudesta hallitsevan yläluokan mielenliikkeiden mukaan, ja on vallassa tyypillisesti kuolemaansa asti.

Presidentti Delaney on karismaattinen, populistinen johtaja, joka pitää tasavaltaa ja sen kansalaisia rautaisessa otteessa ja jota tämän vastustajat kutsuvat epäröimättä diktaattoriksi. Kuningatar Felicitas tunnetaan oikeamielisenä henkilönä, ja ylläpiti etenkin nuorena hallitsijana aktiivista keskusteluyhteyttä alamaisiinsa. Kuitenkin viime vuosina kuningatar on etääntynyt kansastaan, hovista puhutaan yhä useammin korruption, nepotismin ja dekadenssin keskuksena, ja samat mahtisuvut ovat pysyneet vallankahvassa vuosisadasta toiseen pätevyytensä asteesta riippumatta. Syyt taannoiselle vallankumousyritykselle ovat ilmeiset. Useimmat belomorialaiset ovat tästä huolimatta monarkisteja, ja pitävät siitä ennustettavuudesta ja tehokkuudesta, jonka monarkia tuo, sekä saattavat kokea tunnesidettä hallitsijaan ja/tai kuninkaalliseen sukulinjaan.

(Jos kaipaa hahmoaan varten näkökulmia eri valtiomuotojen kannattamiseen, voi lukea niistä lisää täältä (monarkia) ja täältä (demokratia).)

Poliittinen ilmapiiri Panvorealla on myrskyisä, mutta suuret muutokset tapahtuvat hitaasti. Valtaapitävä luokka pyrkii kaikin voimin vaientamaan kaiken vastarinnan, joka uhkaa poliittista hegemoniaa, ja onnistuu valtaosin pitämään kansan jonkinlaisessa apatian tilassa keskittymässä kamppailemaan elämän perusedellytyksistä. Aina on kuitenkin myös niitä, jotka osoittavat aktiivista vastarintaa ja kampanjoivat erilaisten vielä toteutumattomien oikeuksien sekä erilaisten talouspoliittisten ja filosofisten aatteiden puolesta, sekä sorretuissa että etuoikeutetuissa ryhmissä.

(Maailmanhistoriallisessa USA:ssa ja Euroopassa tunnetut riistokapitalismin kanssa ristiriidassa olevat aatteet ja filosofiat, kuten marxismi, utilitarismi jne. ovat pelimaailmassa olemassa, mutta ovat maailmanhistorian 1890-lukuun verrattuna marginaalisempia, eivätkä nauti valtaapitävän luokan keskuudessa erityistä kannatusta.)

Politiikka

Belomorian lippu

Luokkajako

Proletariaatti – Porvaristo (sis. aatelisto)

Status ylhäältä alaspäin

Hovi
Muu aatelisto
Porvaristo
Pikkuporvaristo
(Keskiluokka)
Proletariaatti (työläiset)
Prekariaatti (pätkätyöläiset)
Ryysyproletariaatti (kerjäläiset)

Työtä tekevät

Prekariaatti (pätkätyöläiset)
Proletariaatti (työläiset)
(Keskiluokka)
Pikkuporvaristo

Työtä tekemättömät

Ryysyproletariaatti (kerjäläiset)
Porvaristo
Aatelisto
Hovi

Luokkajako

Kansat

Kaikilla mantereen alueilla asuu kolmea kansaa: ihmisiä, peikkoja ja haltioita. Kansoista on erilaisia stereotyyppejä ja muinaiskulttuurien jäänteitä sekä omanlaisiaan perinteitä, mutta yksikään kansa ei ole toisiin nähden valta-asemassa, ja kaikkien kansojen edustajia on suurin piirtein yhtä paljon. Kaikilla on myös sama eliniän odotus (60–80 vuotta elinolosuhteista riippuen), ja ruumiinrakenteeltaan kaikki ovat samalla variaatiolla moninaisia. Yksilöllinen vaihtelu on yleistyksiä voimakkaampi tekijä, ja tuliaseet tasoittavat kaikkien väliset voimaerot. Jotkut saattavat sisällyttää muinaiskulttuurisia piirteitä esim. pukeutumiseensa tai hiustyyleillään, jälleen täysin yksilökohtaisesti. Muinaiskulttuurien mukaisia nimiä annetaan usein edelleen gaialaisten lisäksi.

(Haltioilla on usein latinankieliset nimet, ihmisillä anglosaksiset & kelttiläiset, peikoilla slaavilaiset – tässä ei ole tarkoituskaan olla kielitieteellisesti järkeä.)

Ystävyyttä ja kaikenlaisia muita suhteita on täysin hyväksytysti ristiin rastiin, joskin lasten hankinta on tavallisinta saman kansan sisällä. Kaikki kansat pystyvät lisääntymään ihmisten kanssa, mutta peikot ja haltiat eivät pysty tuottamaan jälkeläisiä keskenään, eli puolihaltiat ja puolipeikot ovat puoliksi ihmisiä (tosin hedelmöittyminen epäonnistuu herkästi ihmisen ja haltian tai peikon välillä). Puolihaltiat ja puolipeikot eivät oletusarvoisesti ole steriilejä, mutta mitä suurempi määrä peikkoa ja haltiaa yhdistelmässä on, sitä pienempi todennäköisyys on jälkeläisille. Ihmisten verilinjoista saattaa siis löytyä eri määriä peikkoa tai haltiaa, ja se, miltä esimerkiksi yksittäinen ihminen, puolipeikko tai puolihaltia näyttää ja miten hänet nähdään, samoin kuin se, mikä hän itse kokee olevansa, vaihtelee. Jotkut kokevat tällaisesta perimästään ristiriitaa, toisille siinä ei ole mitään erityisen hankalaa.

(Arkipuheessa pelissä voi käyttää sanoja kuten “ihmissuhde” jne. välittämättä siitä, että ihmiskeskeinen puhetapa toiseuttaisi muita kuin ihmisiä – tämä ei ole pelisisältöä, sillä voimme olettaa, että tämän fiktiivisen maailman kielessä, jota suomi vain mallintaa, on olemassa sana, joka kattaa tasapuolisesti kaikki kansat.)

Ihmiset

Ihmisten sanotaan olevan fyysisesti sinnikkäämpiä kuin muut kansat. Ihmisten korvalehdet ovat muista kansoista poiketen kärjistä pyöreät.

Ihmiskulttuurin leimallisin piirre on perheen ja suvun merkityksen korostuminen. Ihmiset elävät harvoin yksin, suku on tiiviisti yhteydessä keskenään myös välimatkojen takaa ja suvun kunnia on (erityisesti yläluokan edustajille) merkityksellinen asia. Monelle ihmiselle perhe on kaikki kaikessa ja siihen kohdistuvat vastoinkäymiset ovat myös henkilökohtaisia tragedioita. Vastaavasti hyvin menestynyt sukulainen on kunniaksi myös itselle. Ihmiset käyttävät toisistaan mielellään titteleitä, jotka kertovat yksilön asemasta yhteisössä, esim. lord, lady, sisar, veli, etc. Perhesuhteen kautta puhuttelu on vahva läheisyyden merkki, ja vastaavasti jos liian vieras puhuttelee perhesanalla, tämä nähdään loukkaavana ja tungettelevana.

Ihmisten kansanperinteeseen kuuluu muita kansoja enemmän tarinoita ja uskomuksia yliluonnollisiin ilmiöihin, ja kaupungeissakin villeimmät urbaanit legendat ovat usein lähtöisin ihmisten keskuudesta. Ihmiset saattavat tulkita erilaisia enteitä ja nähdä symboliikkaa näennäisen sattumanvaraisissakin tapahtumissa. Monet uskovat myös kohtaloon. Pitkään suvun hallussa olleet esineet saattavat latautua maagisella symboliikalla, joka ei haltioiden perinteistä poiketen aina merkitse hyvää onnea, tosin haltioiden tapaan ihmisillä liittyy symboleihin ja omaan taikauskoonsa erilaisia rituaaleja ja aktiivista roolia osana omaa kohtaloa.

Ihmisten alkujaan kehittämä teknologia on höyryvoima, ja höyryllä kulkevat junat ja laivat ovat erityisen suosittuja ihmisten kulkuvälineitä.

Perinteinen ihmistaide kuvastaa korostetusti ihmisten välistä vuorovaikutusta, ja klassiset sanonnat liittyvät usein sukulaisuuteen tai yhteisöihin. “Laita lapsi asialle, mene itse perästä.” “Lakaise ensin omat raput ja sitten vasta naapurin.” “Katso sukua kun naimaan menet.” “Kun sopu on hyvä, niin tupa on suuri.” “Suku on pahin.” “Ei ole asiat kylässä kynnyksellä.” “Ei uuni kotoa jouda.” “Hädässä ystävä tunnetaan.” “Ei omena kauas puusta putoa.”

Peikot

Fyysisesti peikot ovat stereotyyppisesti vahvempia kuin muut kansat (mutta saman kokoisia). Peikkojen korvat kaartuvat alaspäin joko pitkin päätä tai sojottavat pään sivuille, ovat kärjistä suipot (joskus myös leveät ja viuhkamaiset) ja usein kärjissä on myös pienet karvatupsut. Peikoilla on pitkä häntä, joka muistuttaa lehmän tai aasin häntää, sekä usein pitkät hiukset ja paljon ihokarvoja.

Peikot ovat käytännön- ja luonnonläheisiä, myös liiketoimissaan. Muun muassa kaasunjalostus, kaivostoiminta ja eläintenkasvatus ovat peikoille luonteenomaisia liiketoiminnan aloja, ja niin Belomorian kuin Sarmatian alueella on useita luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen perustuvia peikkojohtoisia yrityksiä. Peikot olivat ensimmäisiä, jotka oppivat hyödyntämään maakaasua energiamuotona. Monet peikot pitävät maakaasutuotantoa ensisijaisesti peikkojen teollisuutena (vaikka jalostamoja on myös muiden kansojen edustajien hallussa), ja ovat sitä mieltä, että yleensä vain peikot osaavat tuottaa sitä vastuullisesti.

Borodinin Kaasuyhtiöt on ollut kuuluisa, pääasiassa peikkosukujen ylläpitämä Sarmatialainen jalostamoketju ja suuri maakaasun toimittaja. Sittemmin toiminta on supistunut ja viimeinen jalostamo tuhoutui tulipalossa n. 8 vuotta sitten. Silti peikot kautta koko mantereen saattavat muistaa “vanhan yhtiön, Borodiinin” jos ei muusta niin edellä mainitun lauseen mukaisesta laulelmasta.

Peikot ovat myös tunnettuja lammastiloistaan. Suuria alueita, joissa on vain peikkoperheiden ylläpitämiä lammastiloja on siellä täällä sekä Sarmatiassa että Belomoriassa. Tämän myötä myös villatuotteiden käsin kutominen sekä suurempi villakankaiden teollinen tuotanto on monille peikoille oma ala. Parhaat hattuhuopakankaat ovat yleensä “peikkolaatua”: “Tämä hattu on 100% peikkojen kasvattamaa hienoa lampaanvillaa.”

Vaikka peikot sopeutuvatkin hyvin kaupunkien elämään ja rytmiin, on moni peikko omimmillaan puolittain luonnon ääressä asuttaessa. Maastossa liikkuessaan ja leiriytyessään peikkojen toiminnassa korostuu monesti muita kansoja hiukan selkeämmin vastuullisuus. Peikot esimerkiksi harvoin kalastavat tai metsästävät pyydystämisen ilosta tai jännityksestä. Taustalla on yleensä pragmaattinen tarve saada ruokaa, tarveaineita tai tai jotain muuta konkreettista hyötyä.

Peikkojen suhde luontoon on kunnioittava, mutta siihen liittyy yllättävänkin harvoin animistisia piirteitä. Useimmat peikot kokevat olevansa osa luonnon kiertoa, värittämättä sitä välttämättä henkiolennoilla tai muulla yliluonnollisella (ks. Uskonnot ja uskonnollisuus). On tietenkin yksilöstä riippuvaa ja aivan tavallista, että peikko myös uskoo luonnonhenkiin tai on muuten luonnonuskoinen tai toisaalta peikko on voinut kasvaa kristillisessä ilmapiirissä ja uskoo Vapahtajaan. Yhdistävä tekijä peikkojen välillä on käytännöllinen ja luonteva suhde muuhun luontoon.

Luonto on vahvasti läsnä myös perinteisessä peikkotaiteessa sekä vanhoissa sananlaskuissa ja sanonnoissa. Peikkojen puheenpartta värittää myös toisinaan tietynlaisten kehoon liittyvien ilmaisujen viljely. Peikkojen puheessa voi havaita normaalia enemmän sanoja kuten tassut, pennut, pesä, kynnet, karvat, pesue, emo, äijö ja niin edelleen.

“Älä astu mun hännälle!” on esimerkiksi kuvaannollisesti käytettynä vanha peikkosanonta tai ei-kuvaannollisesti käytettynä varteenotettava varoitus. Muita sanontoja: “Ei näe metsää puilta.” “Juureton puu ei pystyssä pysy.” “Ei aurinkokaan paista ennen kuin nousee.” “Kyllä korppeja on, jos raatoja.” “Ei niin pientä virtaa, ettei vettä mereen vie.” “Aikansa merikin myrskyää.” “En lähtisi noin lyhyillä korvakarvoilla puhumaan.” “Älä vedä nukkuvaa peikkoa hännästä!”

Peikkojen sosiaaliseen kulttuuriin kuuluu ainakin perhepiirissä korostetusti toisen koskettelu tai koskettamatta jättäminen. Korvien ja hännän karvojen sukiminen ja kampaaminen on luottamuksen ja läheisyyden osoitus. Siihen ei kuitenkaan liity välttämättä mitään intiimiä, mitä nyt toisen korvien sukiminen pankkilainaneuvottelutilanteessa on useimpien peikkojen mielestä sopimatonta. Edelliset tuttavallisuuden osoitukset pois lukien ei häntä ole peikoille kansankulttuurillisesti erityisen korostettu piirre, mutta hienostuneimmat peikot toki saattavat koristella sen esimerkiksi pienellä liinalla tai rusetilla!

(Peikkojen luontosuhde vertautuu idealisoituun suomalaiseen luontosuhteeseen eikä esimerkiksi alkuperäiskansojen vastaavaan. Alkuperäiskansoilta ei oteta vaikutteita tässäkään asiassa.)

Haltiat

Haltioiden väitetään olevan keskimäärin muita kansoja nopeampia ja näppäräsormisempia. Haltioiden korvat ovat peikkojen korvia pienemmät, suipot ja kaartuvat ylöspäin päänmyötäisesti. Haltioille ei kasva ollenkaan viiksiä tai partaa, ja heillä on hiuksia, kulmakarvoja ja silmäripsiä lukuun ottamatta muutenkin melko vähän karvaa.

Haltioiden keskuudessa tyypillisesti korostuu muita kansoja enemmän individualismin ihannointi ja haltiat usein katsovat menestyksen olevan ensisijaisesti oman työn sekä toisaalta henkilökohtaisen tuurin tulosta. Jos yksilö ei menesty, taustalla vaikuttavia rakenteita ei välttämättä nähdä, vaan kaiken katsotaan olleen omaa syytä, koska ei ole joko tehnyt tarpeeksi työtä tai vahvistanut omaa hyvää onneaan. Haltiaperinteissä on paljon hyvään onneen liittyvää taikauskoa onnenlanteista neliapiloihin ja monilla on itse kehitettyjä tai sukuperinteen myötä opittuja pikkurituaaleja hyvän onnen varmistamiseksi. Ihmisten taikauskosta poiketen haltioiden taikausko vaatii aina itseltä aktiivista toimintaa, jotta hyvä onni voisi toteutua: onnea pitää etsiä ja suostutella. Onnekkaat esineet ovat yleensä henkilökohtaisia.

Haltioiden perhe- ja muut suhteet ovat erityisen moninaisia, eikä esimerkiksi uusioperheitä tai usean aikuisen perheyksiköitä pidetä haltioille ollenkaan epätavallisina. Vapaus on keskeinen perinteinen haltiakulttuurin arvo, jonka kukin toki tulkitsee omalla tavallaan.

Sähkö on teknologia, jonka haltiat sekä keksivät että kehittivät ja ottivat käyttöön ensimmäisinä. Sähkölaitteita nimitetään usein kansanomaisesti “haltialaitteiksi”, tosin yleensä enemmän muiden kansojen kuin haltioiden suussa.

Tyypillinen haltiataide on monitulkintaista, kokeilullista ja syvästi symbolista, jopa kryptistä. Onni, työteliäisyys ja vastuu omasta elämästä nousee usein esiin perinteisissä haltiasananlaskuissa. “Jokainen on oman onnensa seppä.” “Ahkeruus kovan onnen voittaa.” “Sentissä on dollarin alku.” “Oma tupa, oma lupa.” “Onni suosii rohkeaa.” “Oma varjokin jättää kun on tarpeeksi pimeää.”

Kansat

Mainos Peikko Wellingtonin Korvakarva- sekä Viiksivahasta

Mainoskuva: Mikko Ryytty & Ruuti Ylitalo

Kulttuuri

Perhemallit, suhteet ja sukupuolet

Laajennettu heteroydinperhe (yksi isä, yksi äiti, lapsia ja isovanhemmat ja/tai muuta lähisukua) on koko mantereella yhteiskunnallisesti hyväksytyin ja kunniallisimpana pidetty elämisen ja lähisuhteiden malli, mutta käytännössä etenkin sotien jäljiltä on muodostunut monenlaisia muitakin asumis- ja elämisjärjestelyjä. Joka kylästä tiedetään joku, joka elää kaikessa rauhassa esim. samansukupuolisen kumppanin tai useamman kumppanin kanssa, tai on yksinhuoltaja. Yksin eläviä tai muuten intiimisuhteita kaihtavia ei yleensä pidetä erityisen outoina (paitsi ihmiset toisia ihmisiä, ks. Kansat). Lapsia adoptoidaan paljon, esimerkiksi lähisukulaiselta tämän kuollessa tai kadotessa, tai orpokodeista.

Laki vaikuttaa virallisiin perhemalleihin ja suhteisiin osittain samoilla, osittain eri tavoilla Sarmatiassa ja Belomoriassa. Lisäksi herttuakunta- ja osavaltiotasolla on pientä paikallista lainsäädännöllistä vaihtelua. Alla mainitut jaottelut pätevät siten valtaosin, mutta eivät täsmällisesti.

Sekä Sarmatiassa että Belomoriassa naimisissa olevan pariskunnan tekemä tai adoptoima lapsi lasketaan automaattisesti molempien vanhempiensa lapseksi riippumatta siitä, onko verisukulaisuutta mitenkään mahdollista todeta tai onko se ylipäänsä mahdollista, kuten peikon ja haltian liitossa, ja lapsi saa perimysoikeuden kumpaankin vanhempaansa. Sarmatiassa avioliiton ulkopuolella syntyneellä tai adoptoidulla lapsella on lain silmissä virallinen (perijän) asema, mikäli siitä tehdään erillinen ilmoitus. Belomoriassa puolestaan avioliiton ulkopuolista tai yksin perustettua perhettä ei lain silmissä tunneta ollenkaan, ja yksinhuoltajan lapsi ei peri vanhempaansa, jollei yksinhuoltajuus johdu avioerosta tai leskeytymisestä (ja vain ero- tai leskiyksinhuoltaja voi olla virallinen yksinhuoltaja). Lapsen voi kuitenkin avioliitossa oleva pari nimetä perijäkseen adoption yhteydessä, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että moni “adoptoi” avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsensa mennessään naimisiin, jotta tästä tulisi perijä. Sarmatiassa lapsen voi hankkia ja nimetä perijäkseen virallisesti myös ilman siihen liittyvää avioliittoa.

Molemmissa valtioissa virallinen huoltajuus ja sitä kautta lapsen elatusvelvollisuus (18-vuotiaaksi) kohdistuu vain virallisiin perijöihin, mutta yleisesti pidetään kunniallisena, jos osallistuu tekemänsä lapsen elättämiseen, vaikka siihen ei olisi laillista velvollisuutta, jos vain on tietoinen lapsen olemassaolosta.

Kummassakaan valtiossa laki ei säätele seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa käyttäytymistä, mutta Belomoriassa avioliitto tunnistetaan virallisesti vain kahden eri juridista sukupuolta (mies ja nainen) olevan täysi-ikäisen (18+) yksilön välillä. Virallinen syy avioliiton rajoittuneisuuteen on näkemys avioliitosta perheen perustamiseen tähtäävänä instituutiona, vaikka lisääntyminen ei (muiden kuin kaikkein konservatiivisimpien mielestä) riipu ihmissuhdemuodosta, saati juridisesta sukupuolesta. Belomoriassa juridista sukupuolta ei yleensä merkitä henkilökorttiin tai syntymätodistukseen syntymän yhteydessä eikä sen jälkeenkään ennen kuin sille on jokin syy, eli lähinnä silloin kun on aikeissa mennä naimisiin. Muilla tavoin laki ei erottele sukupuolia toisistaan, ja sukupuolet ovat tasa-arvoiset sekä lainsäädännöllisesti, uskonnollisesti että valtakulttuurillisesti. Sarmatiassa juridista sukupuolta ei ole ollenkaan. Sarmatiassa on yleinen avioliittolaki, eli ketkä tahansa täysi-ikäiset voivat mennä virallisesti naimisiin keskenään. Naimisiin mennään tyypillisesti noin 25–30-vuotiaana, maaseudulla aiemmin. Molemmissa valtioissa avioeroa voi hakea tuomarilta kumpi tahansa osapuolista, vaikkakin perustelut pitää aina esittää, ja etenkin Belomoriassa riippuu usein raivostuttavan paljon tuomarista, myönnetäänkö avioeroa saman tien vai pitkän harkinta-ajan jälkeen.

Perheen sisäiseen hierarkiaan vaikuttaa ensisijaisesti kunkin perheenjäsenen ikä ja syntymäjärjestys, ei sukupuoli. Sukupuolia on myös todellisuudessa useita, ja esimerkiksi muunsukupuolisuus ja intersukupuolisuus tunnetaan. Konservatiivisimmat yksilöt tai yhteisöt saattavat periaattellisesta tasavertaisuudesta huolimatta esimerkiksi paheksua avioeroa, ja voivat suhtautua sukupuolen, seksuaalisuuden ja suhdemuotojen moninaisuuteen epäluuloisesti sekä Belomoriassa että Sarmatiassa.

(Hahmon sukupuoli tai seksuaalisuus ei rajaa pelaajaa tässä pelissä minkään pelisisällön ulkopuolelle, ja näihin hahmon piirteisiin liittyvä pelisisältö on pelaajien ohjattavissa, joten sukupuolen ja seksuaalisuuden teemoja voi myös halutessaan tutkia, jos kokee sen mielekkääksi, mutta niihin ei keskitytä. Esimerkiksi Belomoriassa samansukupuolisten ei ole mahdollista mennä naimisiin eikä siten hankkia laillisia perillisiä, ja toisaalta ei-binäärisen on valittava itselleen binäärisukupuoli, mikäli haluaa naimisiin. Näihin teemoihin liittyvä sosiaalinen epätasa-arvo on ensisijaisesti läsnä siinä yhteiskunnassa, jonka ulkopuolelle hahmot ovat jääneet, ja on muun ohella kontrastina lainsuojattoman elämälle. Pelin hahmot eivät lähtökohtaisesti ole äärikonservatiivisia. Jos hahmolla on paljon sortoteemoja suuntaan tai toiseen, ne toteutuvat ensisijaisesti hahmon luokka-aseman ja taustan, ei nykyisen elämän kautta.)

Kultturi, suhteet

Tapakulttuuri

Belomorian ja Sarmatian valtiot ovat ollee erilliset vasta niin vähän aikaa, että vaikka näihin suuriin alueisiin mahtuu luonnollisesti paljon kulttuurillista vaihtelua, monet tavat ja ajatusmallit pätevät melko universaalisti. Mitään yleisiä kulttuuri- tai tapaoppaita ei luonnollisesti ole sen kummemmin, ja kaikki lain kirjaimen ulkopuoliset sosiaaliset säännöt, tavat ja tottumukset ovat ääneen lausumatonta perinnettä, joka on jokaisen opittava sitä mukaa kun kasvaa aikuiseksi. Lisäksi ihanteet ovat vain ihanteita, ja siinä missä useimmat varmasti kokevat toimivansa moraalisesti oikein omassa elämässään säilyttääkseen positiivisen minäkuvan, kukaan ei ole edes omien ihanteidensa ruumiillistuma, pyrkivät he sitä kohti tai eivät.

Tapoja, joita valtakulttuurissa paheksutaan

Tyhjät uhkaukset; takaapäin yllättäminen; taakseen katsominen kun on ohittanut jonkun tiellä; toisen henkilön hevosen lainaaminen tai häiritseminen; kiroilu ja muu huono käytös herrasväen seurassa; siveettömyys ja rietastelu; toisen ruoanlaiton arvosteleminen (tällöin on hyväksyttävä se, että itse joutuu kokiksi); kiittämättömyys; pelkuruus; toisen henkilön hatun sovittaminen; virantoimituksessa juominen; aseettoman ampuminen.

Tapoja, joita valtakulttuurissa pidetään hyvinä

Itsensä ja omiensa puolustaminen; aseiden pitäminen pois päivällispöydästä; tervehtiminen tien päällä tavattaessa (nyökkäämällä, sillä käden heilutus voi häiritä hevosta); viskilasin täyttäminen piripintaan ja tyhjentäminen asekädellä (ystävyyden merkiksi); hädänalaisen auttaminen; vieraanvaraisuus; siveys; rehti taistelu; vaatimattomuus; ystävän tukeminen, lojaalius, huomaavaisuus; ympäristön ja luonnon kunnioittaminen; hevosesta huolehtiminen; rehellisyys ja sanassaan pysyminen; kultainen sääntö (tee muille niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän).

Muita valtakulttuurin arvoja Sarmatiassa

Köyhyys on noloa ja usein yksilön/yhteisön omaa syytä. Rikkaat ovat yleensä ansainneet rikkautensa ja ovat siten siunattuja, hyviä henkilöitä. Kohteliaisuus on tärkeää kaikissa tilanteissa, mutta tunteita kuuluu näyttää ja on puhuttava mitä ajattelee. Kohtuus kaikessa. Valittaminen on turhaa eikä johda mihinkään.

Muita valtakulttuurin arvoja Belomoriassa

Aateluus velvottaa ja on syntymässä saatu lahja, ja aateliset ovat siten yleensä automaattisesti tavallista kansaa ansiokkaampia. Kohteliaisuus on tärkeää kaikissa tilanteissa ja etenkin alemmalta ylemmälle, mutta myös aatelisen maine kärsii, jos tämä ei puhuttele alempiaan suopeasti. Kaikille yhteiskuntaluokille on kunniallista tiedostaa oma asemansa ja toimia sen määrittelemällä tavalla. Kohtuus kaikessa. Valittaa saa ainoastaan, jos on jo tehnyt kaikkensa asiaintilan parantamiseksi, mutta parhaiten toimii jos vain hymyilee ja kestää.

Tapakulttuuri

Uskonnot ja uskonnollisuus

KRISTINUSKO

Valtauskonto on kristinusko, jonka pyhä kirja on Raamattu ja symboli risti, joskus myös krusifiksi. Kirkko on reformoitu protestanttinen kristillinen kirkko, jolla ei ole ylintä johtajaa. Panvorealla käytetään kristinuskon määrittelemää ajanlaskutapaa (vuodeksi 0 on määritelty Kristuksen syntymävuosi) ja vuoden kiertoa rytmittävät kirkolliset juhlat. Usein uuteen kaupunkiin tai kylään rakennetaan ensin saluuna, sitten kappeli tai kirkko. Myös teiden varsille tai keskelle luontoa saatetaan kyhätä pieniä kappeleita. Kirkot toimivat etenkin maaseudulla enimmäkseen seurakuntalaistensa vapaaehtoisilla lahjoituksilla, joiden antamiseen on kova sosiaalinen paine.

Jumalanpalveluksia pidetään joka sunnuntai sekä juhlapyhinä (joulupäivä, pääsiäissunnuntai jne.). Kirkolla järjestetään usein kylien ja pienten kaupunkien virallisia kokouksia sekä seurojen ja yhdistysten tapahtumia. Henkilöt, joilla ei ole henkilökohtaista uskonnollista kokemusta, saattavat hekin käyttää kirkon palveluja, esimerkiksi sairaanhoitoa ja ruoka-apua. Muita kirkon toimia ovat avioliittoon vihkiminen, kaste (lapsena tai aikuisena), sekä hautaan siunaaminen. Avioliiton voi solmia myös maallisesti ilman kirkollista toimitusta. Belomoriassa ainoat viralliset hautausmaat ovat kirkkomaata, Sarmatiassa on myös valtion ylläpitämiä hautausmaita.

Papit voivat olla mitä sukupuolta tahansa, he voivat mennä naimisiin ja hankkia lapsia, ja perheen perustamista pidetään papeille (kuten yleisestikin) hyvänä ja kunniallisena asiana. Moni pappi toimii myös opettajana tai kotiopettajana, sekä osallistuu yhteisönsä poliittiseen päätöksentekoon auktoriteettiasemaansa nojaten. Vaikka rippi ei ole sakramentti, on papin osa usein kuunnella seurakuntalaistensa hengellisiä, mutta myös maallisia huolia ja tarjota monenlaista apua ja tukea. Pappeihin kohdistetaan tavallista tallaajaa korkeampia moraalisia odotuksia, minkä vuoksi pappisväki nauttii usein samansuuntaista autoritääristä luottamusta kuin lainvalvojat, mutta on täysin yksilökohtaista, kuinka moraalista elämää kukin heistä viettää, tai ovatko he auktoriteetteja oman seurakuntansa ulkopuolella. Samoin on yksilöllistä, kuinka konservatiivisia arvoja kukin pappi (tai muu harras kristitty) noudattaa, ja vaikka saarnaajiakin on, huomattavan suuri osa uskontoon vakavasti suhtautuvista painottaa armoon, syntien anteeksiantoon ja pelastukseen perustuvan henkilökohtaisen ja käytännöllisen uskon harjoittamisen merkitystä tuomiopäivällä tai helvetillä pelottelun sijaan. Paholainen (Saatana, sielunvihollinen jne.) on kuitenkin tyypillinen varoittelujen kohde pappien ja hartaiden maallikkojen puheissa, ja monen tunnetun kristillisen kertomuksen aiheena on kohtaaminen pirun kanssa, joka yrittää houkutella syntiin tai huijata henkilön sielun itselleen maallista nautintoa vastaan.

Protestanttisen kirkon ohelle on syntynyt joitakin vaihtelevan kokoisia kristillisiä liikkeitä, joiden tarjoamat maailmankatsomukset tapaavat olla valtauskoa mustavalkoisempia ja joiden sisällä vallitsee yleensä tiukka moraalikoodisto. Herätysliikkeet ovat tyypillisesti sisäänpäinkääntyneitä yhteisöjä, eikä niistä juuri liiku tietoa ulkopuolisille, paitsi kun liikkeen toimintaan kuuluu aktiivista evankeliointia. Jos kukaan tavan kristitty törmää johonkin herätysliikkeeseen, lahkoon tai kulttiin, hän todennäköisesti pitää sitä outona ja vähän epäilyttävänä, ellei sitten koe vetoa sen tarjoamaa maailmankuvaa ja elämäntapaa kohtaan.

(Pelimaailman valtakirkosta poikkeavat liikkeet ovat tosielämän vastaavia marginaalisempia yleistiedon määrän hillitsemiseksi. Liikkeet ottavat tosielämän karismaattisista herätysliikkeistä vaikutteita, mutta ovat fiktiivisiä.)

LUONNONUSKO

Kristinuskon lisäksi on joitakin yksilöitä ja pieniä yhteisöjä, yleensä syrjäseuduilla, jotka harjoittavat kaikessa hiljaisuudessa luonnonuskoa. Luonnonhenkien, tiettyjen eläinten henkien ja esivanhempien henkien kunnioittaminen edustaa muinaishistoriallisia, kristinuskoa edeltäviä tapoja. Tavat vaihtelevat paikallisesti ja yksilökohtaisesti, mutta tyypillistä on rakentaa hengille alttari pyhälle paikalle ja uhrata sillä yrttikasveja, suitsukkeita, kukkia, ruokaa ja arvoesineitä kunnioituksen osoituksena sekä rukoillakseen suojausta tai opastusta. Keskeisin luonnonuskon arvoista on tasapaino eri luonnonelementtien välillä (maa, vesi, ilma, tuli; pedot/saaliseläimet; sade/aurinko jne.), minkä ilmentäminen on myös yksi uhrilahjan tarkoituksista. Vainajien polttohautaus on ehkä yleisimmin tunnettu pakanallinen tapa.

Luonnonusko ei ole järjestäytynyttä eikä siinä ole erityisiä uskonnollisia auktoriteetteja. Jotkut omistautuneet luonnonuskovat muuttavat asumaan erakoiksi luonnon keskelle ollakseen lähempänä henkiä. Nämä tietäjät saattavat tarjota luonnonlääkinnällistä apua pieniin vaivoihin ja auttaa yksilöä saamaan paremman yhteyden esivanhempiinsa ja luonnonhenkiin. He eivät kuitenkaan ole varsinaisesti pappeja eivätkä ota opillista kantaa uskonnon harjoittamiseen.

Harva pappi tai harraskaan maallikko pyrkii enää erityisesti käännyttämään luonnonuskoisia, mutta paheksuu näiden tapoja, mikäli niitä havaitsee. Luonnonuskoisia pidetään vielä herätysliikkeiden jäseniäkin epäilyttävämpinä, eikä heidän maailmankatsomuksensa vertaudu useimpien mielessä kristinuskoon tasavertaisena uskontona. Toisaalta joissain suvuissa kulkee pakanallisia perinteitä, joita myös kristitty saattaa noudattaa tai kunnioittaa, ainakin keksittyään sille kristilliseen maailmankuvaan sopivan selityksen.

(Pelimaailman luonnonusko vertautuu fantasiaväritettyyn, yksinkertaistettuun versioon eklektisestä / rekonstruktionistisesta pakanuudesta eikä vastaa suoraan mitään tiettyä tosimaailman uskontoa tai uskomusjärjestelmää. Hahmoilla voi olla yllä määritellyn lisäksi yksilöllisiä näkemyksiä sen yksityiskohdista ja tavoista, jotka saavat olla myös ristiriitaisia eri luonnonuskoisten välillä. Inspiraatiota voi ottaa eurooppalaisista uuspakanuuksista. Amerikan alkuperäiskansoilta tai toisaalta saamelaisilta ei oteta luonnonuskoon mitään vaikutteita.)

Uskonnot

Maaseutu vs. kaupungit

Kulttuurierot maaseudun ja kaupunkielämän välillä ovat monilla tavoin näkyviä.

Maaseudun yhteisöissä moraalia vahditaan keskimäärin tarkkaan ja sekä näkyvää uskonnollisuutta että konservatiivisuutta on enemmän. Sekä työt että huvit tapaavat olla fyysisiä, ja vähäisellä vapaa-ajallaan tilalliset ja kylien asukkaat rentoutuvat esimerkiksi hevosurheilun parissa ja järjestämällä vuoden kiertoon liittyviä syöminkejä, kuten sadonkorjuujuhlia. Erityisen harvaan asutulla seudulla kirkko on usein ainoa paikka, jossa tapaa väkeä oman lähipiirin ulkopuolelta. Rikkailla on valtavia monen hehtaarin plantaaseja, mutta moni keskituloinen ja köyhäkin omistaa pienen pläntin maata, jota viljelee itse. Länsi-Sarmatiassa maa on halvinta, sillä sen jälleenasuttamiseen kannustetaan, ja etenkin armeijan leivissä olleille on sponsoroitu sieltä useita maatilkkuja.

Kaupungeissa moraalinen ilmapiiri on moninaisuuden suhteen sallivampi. Luokkaerot korostuvat maaseutua näkyvämmin, ja esimerkiksi epäkäytännöllisellä, muodikkaalla vaatetuksella tuodaan esiin korkeaa asemaa. Ylempi luokka lähinnä omistaa ja hallinnoi omaisuuttaan, osa toimii johtavissa, akateemisissa ja/tai kaupan alaan liittyvissä tehtävissä. Työväenluokka tekee tuottavan työn. Varakas väki käy teattereissa, klubeilla ja yksityisissä puistoissa, köyhä kapakassa juomassa, tapaamassa ystäviä ja uhkapelaamassa. Huvitteluun myös käytetään kaupungeissa monenlaisia päihteitä, kuten oopiumia, maaseudulla saatavilla on lähinnä alkoholia. Alkoholi on ainoa laillinen päihde, tosin kaikkia muita päihdyttäviä aineita ei ole kirjaimellisesti luetteloitu laittomina.

Maaseudulla kaikki tuntevat toisensa ja yhteisöt muodostuvat asuinpaikan ja sukulaisuuden perusteella useammin kuin kaupungeissa, joissa puolestaan yksilöitä yhdistävät työpaikat ja vapaa-ajanviettotavat.

Taide ja luovuus ilmenee maalla enimmäkseen paikallisten käsityö- ja kansanmusiikkiperinteiden jatkamisena, kaupungeissa on enemmän ammattitaiteilijoita ja -esiintyjiä. Kiertävät viihdetaiteilijat matkustavat toisinaan myös pieniin kaupunkeihin esiintymään.

Pienissä kaupungeissa on yleensä pubi/saluuna (jossa on majoitusmahdollisuus), talli, sepän paja, kappeli ja hautausmaa, ja sekatavarakauppa, johon voi nykyisin tilata katalogeista sitä mitä hyllyillä ei satu olemaan. Joissakin on myös postitoimisto sekä lennätintoimisto. Suuremmissa asutuskeskuksissa on näiden lisäksi yleensä lääkärin vastaanotto, pankki, sheriffin toimisto ja putka, kirkko, sekä satunnaisten käsityöläisten, palveluntarjoajien ja viihdealan ammattilaisten toimipisteitä. Kaikkein suurimmissa kaupungeissa pääsee nauttimaan monipuolisista viihde- ja kulttuurielämyksistä, kuten oopperasta ja baletista, yöpymään hienoissa hotelleissa ja ostamaan muotivaatteita ja eksoottisia tuotteita.

Maaseutu vs. kaupungit

Koulutus ja työelämä

Lukutaitoisuus riippuu paljon asuinalueesta ja siitä, onko perheellä taloudellisesti mahdollisuutta laittaa lapset kouluun vai joutuvatko nämä esim. osallistumaan päivittäiseen ruoanhankintaan. Myös aikuiset saattavat käydä esimerkiksi iltakoulussa opettelemassa lukemaan ja laskemaan. Useimmat oppivat aikuisikään mennessä lukemaan ja kirjoittamaan jollakin tavalla, mutta erot funktionaalisessa luku- ja kirjoitustaidossa ovat suuret (eli siinä, ymmärtääkö ja sisäistääkö lukemansa ja osaako ilmaista itseään kirjallisesti). Noin 13% aikuisväestöstä on kokonaan lukutaidotonta.

7–16-vuotiaiden perusasteen koulutus järjestetään julkisen hallinnon kautta enimmäkseen ilmaiseksi, lähinnä koulukirjoista joutuu maksamaan itse. Kaikki korkeakoulut ovat yksityisiä, maksullisia, ja hintatasoltaan sekä laadultaan vaihtelevia. Oppivelvollisuutta ei ole, ja yleensä työväenluokkaisen koulunkäynti loppuu 16-vuotiaana.

Viimeistään 16–18-vuotiaana useimmat työväenluokan nuoret aloittavat jonkin käytännöllisen ammatin opettelun menemällä kisälliksi tai maaseudulla apuriksi maatilalle. Huomattavan suuri osa koko mantereen työväenluokasta työskentelee maatalouden parissa tai kaivosteollisuudessa. Lapsityövoiman käyttö on laillista ja yleistä sekä kaupungeissa että maaseudulla, mutta sitä on alettu säädellä siinä missä aikuistakin työvoimaa. Esim. työtuntien yläraja on nykyään 12 ja työläisen alaikäraja niin ikään 12.

Yhteiskunnan ihanteiden mukaisesti töitä tehdään paljon ja kuolemaan saakka. Tyypillinen työläinen työskentelee 10-12 tuntia päivässä 6 päivää viikossa, sunnuntait ja juhlapyhät ovat vapaita. Vakavasti sairastuminen tai iän tuomat rajoitukset pakottavat jotkut poistumaan työelämästä etuajassa, jolloin selviydytään säästöillä, sukulaisten ja ystävien nurkissa tai kirkon ylläpitämässä vaivaistalossa, joita on muutamissa kaupungeissa.

Funktionaalisen luku- ja kirjoitustaidon todennäköisyys

Ryysyproletariaatti (kerjäläiset) 10%
Prekariaatti (pätkätyöläiset) 30%
Proletariaatti (työläiset) 50%
(Keskiluokka 70%)
Pikkuporvaristo 80%
Porvaristo 90%
Aatelisto 100%
Hovi 100%

Koulu ja työ

Talous, teknologia, tiede ja media

Panvorean taloudellinen järjestelmä on riistokapitalistinen, jossa hyvässä taloudellisessa asemassa oleva omistava luokka pärjää vaikeuksitta ja köyhyys rajoittaa hyvän elämän mahdollisuuksia suuresti. Varallisuuserot ovat selkeät ja keskiluokasta voidaan puhua lähinnä statusta mitattaessa, muuten jako työväenluokkaan ja yläluokkaan on suhteellisen selkeä. Työväen oikeuksia on alettu ajaa vähitellen mutta hitaasti, sillä lainsäädäntö on pitkälti yläluokan tahdolle alisteista. Monen hyväosaisen henkilökohtaisissa intresseissä on pitää alempi luokka köyhänä. Alemman luokan tekemän työn työolosuhteet vastaavat toisinaan jopa pakkotyötä tai muuta epävapaata työtä. Pakkotyö on myös tyypillinen rangaistusmuoto. Sosiaaliturvaa ei käytännössä ole, vaan kaikki köyhäinapu on riippuvaista yksittäisten varakkaiden tahojen ja kirkon hyväntekeväisyydestä. Sodat rajoittivat tai veivät kokonaan monelta kyvyn tehdä entisiä töitään, mikä on lisännyt köyhyyttä ja eriarvoisuutta entisestään. Belomorian hiljattain kukistettu kapina nousi työväenluokan keskuudesta.

Tiedettä rahoittavat eniten yhtiöt, mutta myös valtiot. Tieteet ovat kehittyneet paljon eteenpäin viimeisen sadan vuoden aikana, ja etenkin lääketiede on huomattavan edistynyttä. Lääketieteen kehitystä on edistänyt suuri määrä joutilasta porvaristoa, jolla on ollut mahdollista keskittyä kiinnostustensa mukaisiin asioihin, joihin lääketiede vähän sattumaltakin kuului. Nykyään pystytään tekemään jopa vaativia kirurgisia toimenpiteitä ja parantamaan tai hoitamaan vaikeitakin sairauksia. Myös esimerkiksi raskauden keskeytys on lääketieteellisesti mahdollista tehdä turvallisesti jopa pitkälle edenneessä raskaudessa. Maksukyky rajoittaa useimpien hoitojen saatavuutta merkittävästi. Kirkot tarjoavat rajallista sairaanhoitoa varattomille, mutta niiden resurssit ovat paitsi rajalliset, myös latautuneet: mainittuun raskauden keskeytykseen apua on turha odottaa kirkolta, sillä monet uskonnolliset ihmiset suhtautuvat negatiivisesti raskauden keskeyttämiseen.

Vahvasta tiedeperinteestä huolimatta iso osa kansasta uskoo myös ihmelääkkeisiin, ja kiertävät “käärmeöljykauppiaat” saattavat menestyä erityisen hyvin harvaan asutuilla alueilla, joilla lääkäreistä ja tieteellisesti todistetuista tai muista tehokkaista lääkkeistä on pulaa (ja ne ovat kalliita). Vähävaraiset ja kouluttamattomat saattavat monesti turvautua joko vaarallisiin tai vähintään teholtaan kyseenalaisiin tuotteisiin. Toisaalta maaseudulla perimätietoon perustuva luonnonlääkintä voi auttaa pieniin vaivoihin.

Tieteen teoreettinen taso ei niin ikään ole kauttaaltaan tasaista ja tieteellinen konsensus on melko pirstaleinen etenkin eri valtioiden välillä. Samoista aineistoista saatetaan tehdä hyvin erilaisia tulkintoja alueesta ja senhetkisistä rahoitusauktoriteeteista riippuen, vaikka kysyttäessä kaikki tietenkin tekevät arvoneutraalia tiedettä. Frenologia on suosittua etenkin niiden lääketieteilijöiden keskuudessa, jotka tutkivat rikollisia, ja psykoanalyytikot pyrkivät ratkomaan mielen saloja teorioillaan. Laudanumi on edelleen yleisesti käytetty lääke ja huumausaine.

(Teknologian yleinen taso vastaa Yhdysvaltojen 1890-lukua. Lääketiede on sen sijaan maailmanhistoriallista 1890-lukua huomattavasti edistyneemmällä tasolla ja vastaa suurin piirtein nykypäivän ns. länsimaista lääketiedettä 1800-luvun erityispiirteillä. Uskomushoitoihin turvaudutaan tyypillisemmin kuin esim. nyky-Suomessa, ja rokotteita ei käytetä kansallisella tasolla joukkoimmuniteetin saamiseksi ja tautien hävittämiseksi, vaan ne ovat kalliita. Pelissä voi pitää mahdollisena esim. vakavista vammoista ja sairauksista toipumista lääketieteen avulla, jos rahaa on, ja toisaalta käydä uskomushoidoista ja ihmeparantumisista samantyyppistä “keskustelua” kuin nykyään. 1890-luvulla yleiset sairaudet, kuten tuberkuloosi, kolera, isorokko ja pilkkukuume, ovat edelleen olemassa, mutta usein hoidettavissa. Summattuna pelin lääketiede on yhtä kuin 2020-luvun tuomat mahdollisuudet 1890-luvun estetiikalla.)

Suurimmat yhtiöt ovat ylikansallisia ja valtiot ovat teknologiselta kehitykseltään keskenään samalla tasolla. Sähkösanomat ovat kätevä tapa välittää tietoa kaupungista toiseen, ja kameralla voi tallentaa maailman menoa, kunhan maailma liikkuu kyllin hitaasti. Lähes koko mantereen kattaa rautatieverkosto, jota on alettu osin sähköistää. Kaupungeissa on puhelimia esimerkiksi postitoimistoissa ja pankeissa, rikkaimmilla jopa yksityiskäytössä. Laitteiden ja teknologian saatavuus tosin vaihtelee myös alueittain valtioiden sisällä.

Belomorian markkinoita hallitsee erityisesti maakaasuyhtiö Litauer (est. 1816), jonka tonttia on pääasiassa valaistus, esim. katulamput isoissa kaupungeissa. Sarmatiassa merkittävin on höyryjunayhtiö Cruland (est. 1829), joka hoitaa tavara- ja henkilökuljetuksia ja jolla on laajat radat läpi koko maan. Uutena nousijana on sähköyhtiö Orcades (est. 1886), jolla on toistaiseksi vain yksi hiilivoimalla toimiva sähkölaitos Sarmatiassa, mutta joka pyrkii pitkällä tähtäimellä syrjäyttämään maakaasun kummassakin valtiossa. Eri energiateknologiat ovat lähtöisin eri kansojen keskuudesta (kaasu = peikot; höyry = ihmiset; sähkö = haltiat) ja näihin viitataan joskus edelleen tietyn kansan teknologiana (esim. sähkölaitteita saatetaan arkipuheessa nimittää “haltialaitteiksi”, vaikka ketkä tahansa saattavat valmistaa niitä). Huomionarvoisia taloudellisia vaikuttajia ovat myös Sarmatian kaksi suurinta kilpailevaa pankkia, Kingston Co. ja Thompson & Rigby, sekä Belomoriassa Goulds. Ylikansallisista yhtiöistä suurin on kaivosyhtiö Bosworth, jonka omistaa pöyristyttävän rikas samanniminen suku.

Suuryhtiöiden lisäksi mantereella toimii kummankin valtion oma posti, hevoslähetti- ja vaunuliikenneyhtiöitä, pienempiä kaivosyhtiöitä sekä erilaisia hyödykeyhtiöitä. Yhtiöt voivat omistaa pienempiä yhtiöitä, maata ja tehtaita. Esimerkiksi pankeilla on paljon maa-aluetta ja tuottavia yksiköitä. Yhtiöiden suurhankkeiden, kuten kaivos- tai jalostustoiminnan ympärille muodostuu toisinaan pieniä asutuskeskuksia, “buumikaupunkeja”. Saman alan eri yhtiöt käyvät keskenään kiivasta kilpailua, joka on toisinaan johtanut jopa väkivaltaisuuksiin ja suorastaan yhtiöiden välisiin sotiin.

Yhtiöiden rakennuttamat ja/tai mineraalilöydön lähelle kyhätyt kaupungit nousevat nopeasti, kukoistavat niin kauan kun toimintaa on, ja resurssien ehdyttyä autioituvat. Yksityiset prospehtorit saattavat tehdä valtauksia mineraalisuonia löytäessään, ja laki sallii mineraalilöydöksen julistamisen omaksi, mikäli se ei todistettavasti sijaitse kenenkään mailla. Oikeus löydökseen säilyy kuitenkin vain kaksi kuukautta, minkä jälkeen paikka on rekisteröitävä uudelleen, tai sen on vaarassa menettää kilpailevalle opportunistille.

Pienyrittäjät pitävät vähittäistavarakauppoja, hevostalleja sekä saluunoita tai myyvät palveluja: parturi, suutari, lääkäri, puuseppä, ompelija, asianajaja, jne. Seksityöläisiä ja bordelleja on suuremmissa kaupungeissa sekä satunnaisesti maaseudulla, ja kummassakin valtiossa toiminta on laillista, mutta paritus kiellettyä. Bordellien työntekijät lasketaan siten pienyrittäjiksi.

Sanomalehdet julkaisevat uutisia, ilmoituksia, mainoksia sekä mielipidekirjoituksia, ja ovat usein poliittisesti sitoutuneita. Murhista, poliittisesti latautuneista väkivallanteoista sekä muista lehdistön mielestä erityisen kiinnostavista rikoksista ja rikollisista kirjoitetaan paljon uutisartikkeleita. Sisällissodan yhteydessä lakkautettiin eri puolilta konfliktia monia sanomalehtiä, joista osa on saanut jatkajia.

Sarmatian rahayksikkö on dollari ($) ja sentti (¢, mutta ilmaistaan käytännössä aina dollarin osina, esim. $0.99 tai $.99 = 99 senttiä). $1 = ¢100. Belomoriassa käytössä on punta (£) ja penni (p). Vaihtokurssi: £ 1 ≈ $ 5. Hyödykkeiden hinnat vaihtelevat alueittain rajusti, kaupungissa hintataso on tavallisesti maaseutua korkeampi ja valikoima laajempi, ja syrjäseuduilla käydään paljon suoraa vaihtokauppaa. Sotien tuoma pula-aika nosti hetkellisesti miltei kaikkia vähittäismyyntihintoja. Keskivertotyöläisperheen vuotuiset kulut ovat yhteensä noin $768.

Talous ym.

Esimerkkihintoja (Sarmatia)

PÄIVITTÄISTAVAROITA

Jauhot 10 kg $.30
Pavut 1 kg $.20
Riisi 1 kg $.20
Naudanliha 1 kg $.20
Kananmunat 12 kpl $.20
Juusto 1 kg $.30
Voi 1 kg $.40
Perunat 35 l $.40
Sarkakangas 1 m $1
Paahdetut kahvipavut 1 kg $1.5
Tee 1 kg $3
Viskipullo 375 ml $3.5
Sokeri 1 kg $4

HYÖTYELÄIMIÄ

Lehmä $26
Härkäpari $150
Hyvin huono hevonen $50
Työhevonen $150
Hyvä ratsuhevonen $240

ASEITA JA VARUSTEITA

Revolveri $25
Kivääri (repeater) $50
Haulikko $60
Ammukset (1 rasia) $0.50
Hyvä satula $60
Vankkurit $65
Kärryt (2 paikkaa) $75

ASUMINEN

Pienen kaupunkiasunnon vuokra $8 /kk
Talo maaseudulla (2 huonetta, 33 m2) $300

Esimerkkipalkkoja

Per viikko tai kuukausi sen mukaan, mikä on tyypillinen palkkakäytäntö kussakin toimessa:

Tehdastyöläinen $6 /vko
Sotilas: alokas $11 /vko, kersantti $25 /vko, kapteeni $85 /vko + ruoka ja varusteet
Maatila-apuri $4.80 /vko + ruoka ja majoitus
Puuseppä $8.40 /vko
Karjapaimen $8.75 /vko
Kadunlakaisija $9 /vko
Koneenkäyttäjä $9.60 /vko
Seppä $10.80 /vko
Muurari $13.50 /vko
Leipuri $16.25 /vko
Räätäli $19 /vko

Opettaja $40 /kk
Sheriffi $80 /kk + lisäpalkkiot pidätyksistä
Asianajaja $3 000 /kk
Kuvernööri $6 000–$10 000 /kk

Hintoja

Rautatieverkosto

(Rautatieosuus on lähinnä kuriositeetti tämän pelin kannalta, siihen ei tarvitse kiinnittää suurta huomiota.)

Merkkien selityksessä kartassa on jaettu systeemi raideleveyden perusteella kolmeen kategoriaan. Sekä Sarmatialla että Belomorialla on oma vakioraideleveytensä. Ne ovat melkein samat, mutta juuri sen verran eri, että samalla vaunulla ei voi ajaa molemmilla systeemeillä, eli lähellä rajaa on kaikki tavara siirrettävä junasta toiseen. Kolmikiskoratakaan ei onnistu, koska kiskot osuisivat liian lähelle toisiaan toisella puolella, raideleveysero kun on vain joitakin senttejä. Kapearaideratoja on luonnollisesti enemmän kuin kartta näyttää, koska mittakaava on valtava. Esimerkiksi Devil's Alleyn ympäristössä on kapearaidesysteemi. Mukana on kuitenkin pisimmät linjat sellaisista, jotka ovat olleet avoimia julkiselle liikenteelle, eivätkä vain kaivoksen, tehtaan tai rikkaan maanomistajan omaa käyttöä varten.

Shipgravessa on sähköistetty ratatunneli joen alitse. Ali siksi, että jokiliikenne on niin massiivista, ettei avattavaa siltaa katsottu mielekkääksi. Lisäksi tunneli on niin pitkä, että matkustajat ja junankuljettajat tukehtuisivat höyryveturin savuun jos siellä ajettaisiin höyrykalustolla. Eli pakollinen veturinvaihto molemmilla puolilla tunnelia. Wilsterissä on vähän sähköistetty paikallisliikennettä ja Corleystä pohjoiseen kulkeva kapearaiderata on sähköistetty, koska rata on niin mäkinen että höyryveturi ei pääsisi mäistä yli vaan jäisi sutimaan. Junalauttoja on jonkin verran, koska isot lahdet ja suurehkot järvet siihen pakottavat.

Moni rata kulkee aavistuksen verran sisämaassa rannikosta, koska Panvorean historian aikana monessa maassa hallinto on pelännyt vihollisvaltojen laivastoja vainoharhaisesti, ja ajatus oli, että vihollisvaltion laivaston tykit hajottavat rannikolle rakennetun rautatien korjauskelvottomaksi hetkessä. Belomoria on tosin rakentanut ratoja myös rannalle Torhaminlahdella – koska ovat ajatelleet, ettei Sarmatian laivasto koskaan pääse purjehtimaan niin kauas itään. Pohjoisimmat radat eivät ole yhteydessä muuhun rataverkkoon, ja ne ovat ennen muuta raaka-aineratoja. Raideleveydet ovat mitä sattuu.

Kaupungeissa on vaihtelevasti joko hevosraitiovaunuja tai vain suuria hevoskärryjä joukkoliikenteen käytössä.

Rautatiet

Laki ja lainsuojattomuus

Lainvalvonnan historia

Ennen Gaian aikaa laki ja järjestys perustui kaupungeissa kirkollisiin tuomioistuimiin, maaseudulla epävirallisempaan kyläyhteisöjen sisäiseen valvontaan niin ikään pappisväen johdolla. Gaian aikana lainsäädäntö uudistui perustuslain laatimisen myötä, ja kirkon merkitys lain perustana alkoi vähentyä, jolloin lain kirjainta alkoivat tulkita ja valvoa pappien sijaan kansalliskaarti ja tuomarit. Myös asianajajien ammattikunta syntyi. Yläluokan edustajia tuomittiin harvoin: kolikoiden kilinä piti tuomarin loitolla. Ainoastaan kruunua vastaan juonitelleet sekä erityisen suuria poliittisia tai sosiaalisia skandaaleja aiheuttaneet aateliset ja rikkaat saivat ankaria, julkisia rangaistuksia, jotka langetti kaupunginjohtaja tai kuvernööri, kuningattaren nimittämä tuomari tai jopa joku kuningattarista itse.

Laki

Nykyinen laki, lainvalvojat ja palkkionmetsästäjät

Gaian hajottua lainvalvonta jatkui Belomoriassa muutamien epävakaiden vuosien jälkeen gaialaisen mallin tapaan. Belomorian kaupungeissa katurikollisuutta hillitsee kaarti, ja kaupunkien ulkopuolella asuvat hakevat oikeutta lähimmästä kaupungista, jos eivät hoida asiaa itse tai esimerkiksi kyläneuvoston kautta. Suurkaupungeissa on muodostettu poliisiyksiköitä ja alettu näin siirtää rikollisuuden torjumista armeijasta erilliselle laitokselle. Belomoriassa alueilla, joissa vallankumoussotaa käytiin aktiivisimmin, lainvalvontaa on tehostettu jälleenrakennustyön ja oikeudenkäyntien edistämiseksi.

Sarmatiassa puolestaan pyrittiin sisällissodan jälkeen uudistamaan lainvalvonta kokonaan, jotta saataisiin hillittyä spontaania vigilantismia etenkin Länsi-Sarmatiassa. Piirikunnille siirrettiin entistä enemmän vastuuta ja käytännön toteutus jätettiin paikallishallinnon, joskus jopa kuvernöörien harteille. Nämä suoriutuivat tehtävästä epätasaisesti, ja joillain alueilla lainvalvonta oli heti hyvissä, joillain heikoissa kantimissa. Sarmatiassa lainvalvonta ja se, kenen puolelle epäselvissä tapauksissa herkemmin asetutaan, ei ole aivan yhtä selkeästi linjassa yhteiskunnallisen aseman kanssa kuin Belomoriassa, jossa aatelisia koskevat selvästi eri säännöt kuin rahvasta. Valtiollisen piirikunnallisen lainvalvonnan lisäksi on monenlaisia lakia käyttäviä etujärjestöjä suojelemassa esimerkiksi omistusoikeuksia maahan, tiluksiin ja luonnonvaroihin. Myös Sarmatiaan on alettu perustaa vuodesta 1860 alkaen poliisilaitosta, jolla on yksiköitä suurkaupungeissa, mutta on usein edelleen epäselvää, millaisia oikeuksia poliisilla omalla alueellaan on.

Virallisina lainvalvojina suurkaupunkien ulkopuolella toimivat sheriffit ja apulaissheriffit, ja jokaisella sheriffillä on määritelty ja rajallinen lainkäyttöalue eli piirikunta, jonka ulkopuolella hänellä ei ole tavallista kansalaista laajempaa toimivaltaa. Yhdessä piirikunnassa toimii useita sheriffejä, joiden yläpuolella taas on kunkin piirikunnan sheriffimarsalkka, jonka nimittää kuvernööri. Lainvalvojat pitävät yllä rauhaa ja järjestystä kylissä ja kaupungeissa toimittaen pikkurikollisia ja juoppoja putkaan yöksi sekä estäen kansalaisten keskinäisiä konflikteja muuttumasta kuolettaviksi. Väkivalta on tavallaan arkipäiväistä, mutta siihen suhtaudutaan vakavasti etenkin, jos välikohtauksessa on viattomia sivullisia. Väkivaltaan kuoleminen on paatuneimmissakin yhteisöissä raskas tapahtuma.

Lainvalvojista ja tuomareista on edelleen miltei kaikkialla pulaa, ja syrjäisillä seuduilla turvaudutaan edelleen herkästi oman käden oikeuteen ja vigilantismiin. Epävirallista oikeutta jakavilla henkilöillä on usein henkilökohtaisia tunteita tapahtuneesta rikoksesta tai vääryydestä, tai heidät on värvätty avustamaan yksittäisessä kostotoimenpiteessä. Joskus lainvalvoja saattaa värvätä possen tuekseen, jolloin osallisilla on toiminnalleen laillinen oikeutus.

Lainvalvojien toimivaltaa säädellään, eivätkä he esimerkiksi saa pidättää ketään pyhäpäivänä eivätkä murtautua yksityiskoteihin (kotietsintälupa tarvitaan). Rajoituksia kiertääkseen lainvalvojat sekä jotkut varakkaat ja vaikutusvaltaiset yksityishenkilöt saattavat käyttää apunaan palkkionmetsästäjiä, joilla on lähes rajaton toimivalta, mikäli pystyvät tarvittaessa todistamaan toimineensa etsintäkuulutetun kiinniottamiseksi. Kuka vain voi ryhtyä palkkionmetsästäjäksi ja periä etsintäkuulutetusta luvatun palkkion, mutta harva on siinä niin hyvä, että voi tehdä siitä itselleen ammatin. Palkkionmetsästäjän elämä on usein lyhyt mutta rahakas, ja pitkään siinä viihtyneet (ja selviytyneet) ovat brutaaleja, ovelia ja joko silmittömän rahanahneita tai vallasta humaltuneita sadisteja, ja heidän nimensä ja maineensa kiertävät laajalti lainsuojattomien keskuudessa.

Tyypillisimmillään palkkionmetsästäjiä palkataan etsimään vanki- ja rintamakarkureita, sekä rikollisia, joilla on erityisen mittava tai vakava rikoshistoria. Jotkut palkkionmetsästäjät ovat myös perustaneet ns. etsivätoimistoja, joiden kautta operoivat järjestäytyneemmin ja tehokkaammin, ja näistä kuuluisin lienee Pinkertonien etsivätoimisto. Viime vuosikymmenen aikana palkkionmetsästäjien määrä on kasvanut Sarmatiassa huomattavasti.

Kataklysmialue Länsi-Sarmatia oli uudelleen löytymisensä jälkeen pitkän aikaa käytännössä lain kouran ulottumattomissa harvan asutuksensa ja tutkimattoman luontonsa vuoksi. Etenkin belomorialaiset nimittävät aluetta edelleen villiksi länneksi, eivät niinkään luonnonolojen vaan laittomuuksien yleisyyden vuoksi. Äärimmäisen lainvalvojapulan aikana sisällissodan loppumisesta (1848) alkaen koko maassa, mutta erityisesti Länsi-Sarmatiassa, rehotti rikollisuus melkein neljäkymmentä vuotta aina vuoteen 1881 asti, jolloin eräs ajan tunnetuimmista lainsuojattomista tapettiin. Tämä tapahtuma merkitsi käännekohtaa lainsuojattomille.

Lainsuojattomat

Lainsuojattomaksi nimitetään henkilöä, joka on raskailla rikoksillaan asettanut itsensä lain ulkopuolelle ja on täten vailla lain suojaa, eli lain antamat suojaavat oikeudet eivät koske häntä. Se, kuinka kirjaimellisesti on vailla lain suojaa, vaihtelee alueellisesti. Esimerkiksi lainsuojattomaksi julistetulta henkilöltä varastamisesta ei rangaista, ja useissa osavaltioissa lainsuojaton menettää äänioikeutensa. Lainsuojattomuuden julistaa tuomari yleensä sheriffin, joskus myös tarpeeksi vaikutusvaltaisen siviilin tekemän ilmoituksen perusteella. Pikkurikoksista harvemmin päätyy lainsuojattomaksi. Lainsuojattomuus julistetaan osavaltio- tai herttuakuntatasolla, eli se ylittää vain piirikuntarajat – ainoastaan maanpetturuus ja rintamakarkuruus ylittävät myös osavaltioiden rajat eli tällaisen rikoksen tehnyt henkilö on aina koko omassa maassaan lainsuojaton.

Laki edellyttää kuitenkin, että myös lainsuojattomalle annettava tuomio asetetaan virallisessa oikeudenkäynnissä, jossa syytetty on läsnä, mutta oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuudesta ei ole mitään takeita etenkään, jos ei ole voinut palkata hyvää asianajajaa. Historiallisesti lainsuojattoman on saanut kuka tahansa jopa surmata vapaasti, eikä sitä nykyäänkään laki teknisesti ottaen kiellä, mutta monesti etsintäkuulutuksiin kirjataan, että henkilö halutaan kiinni elävänä. Pelkän ruumiin toimittamisella voi tällöin olla ei-toivotut seuraukset, kuten ettei palkkiota makseta täysimääräisenä. Esimerkiksi monet pankkiryöstäjät halutaan kiinni elävänä, jotta voidaan kuulustelemalla selvittää ryöstösaaliin sijainti.

1881 legendaarinen lainsuojaton, peikko Stanko Ashwin, jota syytettiin yli 21 murhasta, saatiin kiinni. Hänet nappasi niin ikään legendaarinen palkkionmetsästäjä Sorrel “The Reaper”, joka oli jahdannut Stankoa yli puoli vuotta ja lopulta ampui hänet yhdellä laukauksella Fort Garlandissa. Samana vuonna haltiasheriffi Leona Turner veljineen toi oikeuden eteen Asetoverit-jengin: Leona kohtasi jengin Highwaterissa, ja ampui jengin johtajat. Jengin rivijäsenistä kuuluisimmat ja pahamaineisimmat, haltia Parthenope Mills sekä ihminen Evoric Winston, karkasivat, mutta heidät saatiin kiinni kahdessa päivässä, ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

1882 toinen maailmankuulu lainsuojaton ja sisällissodan veteraani, ihminen Gisa Redding, sai luodin otsaansa serkultaan, joka havitteli Gisasta luvattua 5000 dollarin palkintoa. Gisan kuolema hajotti Reddingin jengin ja vapautti Etelä-Sarmatian vuosikymmenen ajan jatkuneelta ryöstelyltä.

Kuluva vuosi on 1890. Jengi toisensa jälkeen on otettu kiinni tai ammuttu, ja lainvalvonta tehostuu. Lainsuojattomien aika alkaa olla lopussa.

Lainsuojattomat

Rikokset

Tässä mainittujen lisäksi muitakin rikoksia on, mutta niitä ei pelin tiimoilta käsitellä.

RIKKEITÄ

Sopimaton käytös, piilotettu ase, päällekarkaus / lievä pahoinpitely, irtolaisuus, juoppous, huumeiden hallussapito ja käyttö (oopiumi)

VÄHÄISIÄ RIKOKSIA

Näpistys (alle $200), luvaton liikkuminen alueella, lahjonta, pahoinpitely, kidnappaus, tappo, väärentäminen (laillinen asiakirja tai raha), huijaaminen korttipelissä, paritus, huumeiden myynti (oopiumi)

VAKAVIA RIKOKSIA

Ryöstö/varkaus ($200-$1000, väkivaltainen/ei-väkivaltainen), kavallus, karjavarkaus, pahoinpitely tappavan aseen kanssa (ampuma-ase tai veitsi), tuhopoltto, murhan yritys, hevosvarkaus

HIRTTORIKOKSET

Murha, ryöstö (yli $1000, väkivaltainen), rintamakarkuruus, maanpetturuus

Rikokset

Rangaistukset

Lailliseen oikeudenkäyntiin tarvitaan tuomari, syyttäjä sekä valamiehistö, joka valitaan tavallisista kansalaisista. Syytetyllä on oikeus puolustusasianajajaan, jonka puutteessa hän puolustaa itse itseään.

Epäviralliset ts. laittomat tuomiot ilman tuomaria (väkijoukko ja/tai vigilantisti) ovat tyypillisesti lievästi tai kohtalaisesti väkivaltaisia, usein silmä silmästä -periaatteella. Helpoimmalla pääsevät vain karkoitetaan kaupungista ja/tai häpäistään julkisesti. Pahimmillaan rangaistus voi olla pahoinpitely henkihieveriin tai kuula kalloon.

Tuomarin sanelemat tuomiot voivat olla sakko, putka, vankeus, pakkotyö, tai hirttäminen. Rintamakarkurit ja maanpetturit saatetaan myös teloittaa ampumalla. Useimmissa tuomioissa on yhdistelmä sakkoa ja vapaudenriistoa. Sheriffi voi määrätä rikollisen ilman oikeudenkäyntiä korkeintaan $5–$100 sakkoon ja/tai korkeintaan 12 tuntiin putkassa. Tuomarin langettama sakko voi olla mitä tahansa $100–$1000 riippuen rikoksesta ja tuomarista. Jos sakkoa ei pysty maksamaan, joutuu yleensä pidennettyyn vankeuteen tai pakkotyöhön. Pakkotyöstä karkaava lasketaan vankikarkuriksi.

Tutkintavankeudessa saattaa joutua istumaan erilaisista syistä pitkään, sillä vankeuteen johtavasta rikoksesta epäilty on sallittua pitää vangittuna niin pitkään kuin oikeusprosessissa sattuu kestämään. Rikoksiin saatetaan katsoa liittyvän lieventäviä tai raskauttavia asianhaaroja, jotka vaikuttavat myös rangaistukseen, ja esimerkiksi murhasta saattaa joskus saada elinkautisen vankeusrangaistuksen hirttotuomion sijaan.

Vankeusrangaistus kärsitään siinä osavaltiossa/herttuakunnassa, jossa tehdyistä rikoksista tuomio on langetettu, ellei ole jotakin painavaa syytä sijoittaa tuomittua muualle. Ne harvat yläluokan edustajat, joilta riistetään vapaus, lähetetään yleensä vankiparantoloihin, jotka muistuttavat enemmän mielisairaaloita ja pyrkivät kuntouttamaan kaidalta tieltä hairahtuneen yksilön asemansa arvoiseksi. Sarmatiassa tiedetään muutamia tapauksia, joissa yläluokkainenkin on menettänyt tuomionsa saatuaan niin pahasti kasvonsa, että tämä on päätynyt alaluokan vankilaan. Alaluokan vankiloissa joutuu pääasiassa fyysisesti raskaisiin töihin, mutta jotkut pääsevät myös harjoittamaan omaa ammattiaan, mikäli se katsotaan vankilalle hyödylliseksi, kuten monet käsityöammatit. Työn koetaan parhaiten muuttavan alaluokkaisen rikollisen kunnialliseksi kansalaiseksi, ja vankien tekemällä työllä myös ylläpidetään vankiloita. Vankiloissa vierailee säännöllisesti pappi ja lääkäri. Taudit kuitenkin leviävät ahtaissa ja keskimäärin epäsiisteissä oloissa nopeasti, ja vaikka vankien kesken (sekä vankien ja vartijoiden kesken) on myös kuolettavia väkivaltaisia selkkauksia, useimmat ennenaikaiset kuolemat johtuvat tartuntataudeista.

Rangaistukset

Etsintäkuulutetuista luvatut tyypilliset palkkiot teon mukaan

Vakava rikos: $100+
Murha: $500+
Ryöstö (yli $10 000): $1000 johtajasta, $250 muista osallisista
Vanki- tai rintamakarkuri: $100–$250+ (riippuen vaarallisuudesta)

JENGIT

Lainsuojattoman elämä on usein yksinäistä ja odotettu elinikä tyypillisesti alhainen, joten monet liittyvät tilaisuuden tullen jengiin, tai saattavat ajautua sellaiseen elämänvaiheidensa kautta. Joidenkin rikollinen elämä myös alkaa jengiin liittymisestä.

Jengit

Arvojärjestys

Virallisia hierarkioita ei lainsuojattomilla juuri ole, ja vaikka jengissä olisi johtajia, kaikkeen päätöksentekoon on kaikilla oikeus osallistua. Sekä isojen että pienten päätösten tekeminen on usein riitaista, sotkuista ja monimutkaista, joskus jopa väkivaltaista, mutta yhteishenki pysyy. Erityisen paljon toveruus korostuu konfliktitilanteissa lainvalvojien tai muiden jengien kanssa. Toverin hylkääminen keskelle tulitaistelua on harvinaisen ikävä temppu jopa lainsuojattomalta.

Kukaan ei voi vain ilmoittaa olevansa jengin johtaja, vaan asema on ansaittu joko vaalilla tai orgaanisesti jengiläisten luottamuksen ja kunnioituksen kautta. Jos johtajat johtavat huonosti, heidät syrjäytetään. Despoottimaisiakin jengipomoja tietysti on, ja monilla, jotka ovat viettäneet aikaa eri jengeissä, on jonkinlaista kokemusta julmasta vallankäytöstä, joka on saattanut aluksi lähteä ansaitusta asemasta, mutta muuttunut alistavaksi yksinvaltijuudeksi. Tämänkaltaisista jengeistä on usein vaikea lähteä rauhassa pois saamatta entisiä, edelleen johtajalleen uskollisia tovereitaan kimppuunsa.

Uskollisuus ja perhemäisyys pitää jengin kasassa silloin, kun yhdessä pysymistä ei ylläpidetä keinotekoisesti poistumista estäen. Aidosti yhteisöllisissä jengeissä hierarkiat joustavat ja saavutetaan usein tasa-arvo, mutta vaikka virallisia nokkimisjärjestyksiä ei olisi, sellaisia voi muodostua yksilöllisten ominaisuuksien, kuten karisman ja kokeneisuuden, perusteella. Monia lainsuojattomia yhdistää piittaamattomuus yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä auktoriteetteja kohtaan ja tämä heijastuu myös jengihierarkiaan, jolloin nekin, jotka eivät lain suojissa eläessään saavuttaisi mitään asemaa, voivat nauttia jengiläisten kunnioitusta, ja ne, jotka ovat tottuneet esimerkiksi syntyperänsä vuoksi erityiskohteluun, voidaan pudottaa karusti maan pinnalle. Valtakulttuurin säännöiltä ei kuitenkaan kukaan ole kasvaessaan säästynyt, joten osa näistä säännöistä voi edelleen kummitella myös paatuneen lainsuojattoman mielessä ja hän saattaa alitajuisesti asettaa erityistä painoarvoa vaikkapa papin sanoille vain tämän ammatin vuoksi. Jokaisella on ainutlaatuinen näkemys hyvästä ja pahasta, jota pyrkii sovittamaan oman elämänsä olosuhteisiin ja joka heijastuu muihin jengin jäseniin; vaikka ryöstäisi pankkeja silmääkään räpäyttämättä, voi paheksua toverinsa rintamakarkuruutta ja niin edespäin.

Johtajattomissa jengeissä ei ole tarkkaan suunniteltuja hallinnollisia toimintamalleja. Lainsuojattomien mielenlaatu soveltuu tyypillisesti huonosti sotilasmaiseen sisäiseen kuriin, vaikka yksittäisillä jäsenillä olisi suurikin motivaatio tehostaa toimintaa. Jokaisella on mielestään paras näkemys siitä, miten asioita tulisi tehdä, ja jokainen myös saa vuoron perään turhautua siihen, kun muut eivät oitis teekään niin kuin hän sanoo. Kompromisseihin joutuvat kaikki joskus taipumaan.

Liittyminen ja poistuminen

Jengin koko vaikuttaa saavuttavan välillä jonkinlaisen luonnollisen maksiminsa, minkä ylittymisen myötä käytännön ongelmat kasvavat liian suuriksi esimerkiksi paikasta toiseen liikkumisen ja ruokahuollon kannalta. Tämänkin vuoksi jengiin liittyy harvoin uusia jäseniä ja useimmat päätyvät mukaan kohtalon oikusta, kun toisia on lähtenyt tai kuollut.

Kuolema jengin sisällä ravistelee jengiä joka kerta. Jotkut lainsuojattomat ovat jo nähneet läheistensä kuolemaa ja pystyvät käsittelemään sitä paremmin kuin ne, joille se on uutta. Kuolema pakottaa kohtaamaan myös oman kuolevaisuuden ja muistuttaa lainsuojattoman elämän vaarallisuudesta. Sillä on usein myös käytännön seurauksia: yksikin taitava ampuja, ahkera ruoanhankkija tai empaattinen sovittelija vähemmän voi horjuttaa koko jengin selviytymistä. Kuolleelle toverille on ollut tapana järjestää jonkinlaiset hautajaiset, jos ruumis on saatu pelastettua, ja suruprosessia helpottaa, kun on rituaali, johon tukeutua.

Myös uuden jäsenen liittyminen jengiin saatetaan ritualisoida, esimerkiksi vannottamalla uskollisuudenvalan jengille.

Jotkut ovat jengissä mukana vähemmän sitoutuneesti. Tällaiset freelancerit saattavat osallistua esimerkiksi vain tietynlaisille keikoille, tai vierailla leirissä vain satunnaisesti. Vähäisempi sitoutuneisuus saattaa näkyä vähäisempänä luottamuksena ja ulkopuolisuutena, mutta jotkut lainsuojattomat pitävät tällaista järjestelyä itselleen sopivimpana.

Tapakulttuuri

Tavat jengien sisällä vaihtelevat suuresti. Muodollisuus, kohteliaisuus ja siveellisyyssäädökset rajoittavat ilmapiiriä valtakulttuuriin verrattuna vain vähän, koska valta-asetelmat ovat harvinaisia ja moraali löyhä, ja useimmat jengiläiset suhtautuvat melko mutkattomasti nyrkkitappeluihin, alastomuuteen, rietasteluun, päihteiden ylenpalttiseen käyttöön ja muuhun vastaavaan. Tähän on kuitenkin myös poikkeuksia, ja yksilön suhde johonkin tiettyyn kulttuurillisesti latautuneeseen asiaan voi olla mitä tahansa. Esimerkiksi jollakulla voisi olla perheensä moraalikasvatuksen seurauksena vaikea suhde vapaasti ilmaistavaan seksuaalisuuteen, mutta ei kokisi ongelmalliseksi nähdä ympärillään väkivaltaa, tai yhtä hyvin toisin päin. Yksilölliset kiinnostuksenkohteet ja esimerkiksi luokka- ja koulutustausta vaikuttavat kunkin lainsuojattoman habitukseen, maailmankuvaan ja puheenaiheisiin. Jyrkkä konservatiivisuus on jengiytyvien lainsuojattomien keskuudessa harvinaista.

Niin kauan kun yhteisön sisäisiä kirjoittamattomia sääntöjä noudatetaan, jengin jäsenet voivat yleensä elää niin kuin itse haluavat. Päivittäisiin askareisiin odotetaan toki jokaisen osallistuvan, ellei ole sairasvuoteella. Kukaan ei ole niin tärkeä, etteikö joutuisi kantamaan välillä halkoja nuotiolle. Erityistä taitoa vaativat tehtävät, kuten ruoanlaitto, keskitetään parhaiten osaaville.

Saaliinjaolle on eri jengeissä eri periaatteita. Yleistä on, että kaikki ryöstöön osallistuneet saavat yhtä suuren osan potista, ja vastaava summa pannaan myös jengin yhteiseen kassaan. Joissain jengeissä saalis jaetaan aina koko jengin jäsenten kesken, vaikka kaikki eivät olisi osallistuneet juuri siihen ryöstöön. Yksin tehtyjen pienten keikkojen saaliit, kuten vaikka korttihuijauksissa tienatut voittopotit, saa yleensä kaikkien mielestä pitää itsellään.

Jengeillä on myös käytössään symboleja ja tunnuksia, jotka vahvistavat yhteishenkeä ja jotka toiset jengit tunnistavat. Jengi saattaa jättää jälkeensä merkkejä paikkoihin, joissa ovat käyneet riehumassa.

Vihollisjengit

Siinä missä jengi pitää keskenään yhtä, voi eri jengien välille syntyä kiivasta kilpailua ja vastakkainasettelua. Preeriaruusujen jengi ja Rautakäärmeiden jengi ovat kymmenien vuosien ajan olleet verivihollisia kaikissa kokoonpanoissaan. Alkujaan harmiton kiusanteko puolin ja toisin yltyi katkeraksi samoista resursseista kamppailemiseksi ja ilmiantojen ja lahjottujen lainvalvojien paranoidiksi kyttäämiseksi, kun lainsuojattomia on ajettu entistä ahtaammalle. Lainsuojattomat saattavat ottaa kiinni ja toimittaa lainvalvojille kenet tahansa omaan jengiin kuulumattoman etsintäkuulutetun, jota kohtaan eivät koe toveruutta, ja niin on käynyt myös näiden jengien yhteisessä historiassa.

Joskus toinen osapuoli on näennäisesti hieronut sovintoa vain järjestääkseen ansan toiselle, mikä on vain syventänyt vihaa, eikä sovintoa ole pyritty saamaan aikaan enää kolmeen vuoteen. Jengivihollisuuden luonteeseen kuuluu, että kaikkia saman jengin jäseniä pidetään syyllisinä tai osallisina kaikesta siitä, mitä jengi historiassaan on tehnyt. Omalle jengille riittää aina enemmän ymmärrystä ja empatiaa kuin viholliselle, ja kaksinaismoralismi kukoistaa.

Kaikilla nykyisissä kokoonpanoissa on myös henkilökohtaista kokemusta vihollisjengin vääryyksistä omia kohtaan. Kumpikin osapuoli on tehnyt toisilleen liikaa anteeksiantamattomia asioita, jotta kenenkään oikeudentaju (oli se kuinka kiero tahansa) tai ylpeys sallisi tilanteen nollaamisen.

Voit ladata oheisesta kuvakkeesta maailma-materiaalin PDF-muodossa. PDF ei sisällä kuvituskuvia. (Päivitetty 6.7.2022)

Lataa PDF

MAAILMA

Tällä sivulla:

PELIMAAILMA LYHYESTI

Vinkkejä materiaaliin

KARTTA

HISTORIA

Gaia, kataklysmi ja sisällissota

Belomorian vallankumoussota

Belomorian aatelissuvuista ja valtataistelusta (bonusmateriaali)

Tärkeimmät valtataistelusuvut

Pienempiä sukuja

Tiberius

Czerwenka

De Forrest

Rheinfrank

Æthelinga

Vallankumousyrityksen vaiheet ja faktiot (bonusmateriaali)

NYKY-YHTEISKUNTA

Luonto ja maantiede

Valtiomuodot, hallitsijat ja politiikka

Luokkajako

Kansat

Ihmiset

​

Peikot

​

Haltiat

​

Kulttuuri

Perhemallit, suhteet ja sukupuolet

Tapakulttuuri

​

Tapoja, joita valtakulttuurissa paheksutaan

​

​

Tapoja, joita valtakulttuurissa pidetään hyvinä

​

​

Muita valtakulttuurin arvoja Sarmatiassa

​

​

Muita valtakulttuurin arvoja Belomoriassa

​

Uskonnot ja uskonnollisuus

KRISTINUSKO

LUONNONUSKO

Maaseutu vs. kaupungit

Koulutus ja työelämä

Talous, teknologia, tiede ja media

Esimerkkihintoja (Sarmatia)

PÄIVITTÄISTAVAROITA

HYÖTYELÄIMIÄ

ASEITA JA VARUSTEITA

ASUMINEN

Esimerkkipalkkoja

Rautatieverkosto

Laki ja lainsuojattomuus

Lainvalvonnan historia

Nykyinen laki, lainvalvojat ja palkkionmetsästäjät

Lainsuojattomat

Rikokset

RIKKEITÄ

VÄHÄISIÄ RIKOKSIA

VAKAVIA RIKOKSIA

HIRTTORIKOKSET

Rangaistukset

Etsintäkuulutetuista luvatut tyypilliset palkkiot teon mukaan

JENGIT

Arvojärjestys

Liittyminen ja poistuminen

Tapakulttuuri

Vihollisjengit

Voit ladata oheisesta kuvakkeesta maailma-materiaalin PDF-muodossa. PDF ei sisällä kuvituskuvia. (Päivitetty 6.7.2022)